SanomaWSOY-konserniin kuuluva Werner Söderström Osakeyhtiö yhtiöittää WSOY Kirjapainoyksikön liiketoiminnan. Uusi yhtiö aloittaa toimintansa 1.1.2000. WSOY-yhtymän painotoimintaa harjoittavat yksiköt, WSOY Kirjapainoyksikkö, Lönnberg Painot Oy ja Tummavuoren Kirjapaino Oy, muodostavat 1.12. alkaen oman toimialansa.

WSOY:n painotoiminnan toimialajohtajaksi on nimitetty dipl.ins. Pekka Pätynen. Hän raportoi WSOY:n pääjohtaja Antero Siljolalle.

- Haemme uudella rakennejärjestelyllä synergiaetuja. Painotoiminnan yhteistyö, joustavuus ja toimintavarmuus paranevat, toimialajohtaja Pätynen sanoo.

WSOY Kirjapainoyksikkö painoi vuonna 1998 21,3 miljoona kirjaa Pohjois-Euroopan markkinoille. Tuotannosta menee vientiin n. 40 %. Kirjapainoyksikön tuotantolaitokset ovat Porvoossa (monivärilinja) ja Juvalla (1-värilinja). Yksikön liikevaihto vuonna 1998 oli 186,5 miljoonaa markkaa ja henkilöstöä oli keskimäärin 307 henkeä. Kirjapainoyksikön johtajana on toiminut marraskuun alusta lähtien KTM Magnus Breitenstein. Kirjapainoyksikön työntekijät siirtyvät yhtiöittämisen yhteydessä uuteen yhtiöön ns. vanhoina työntekijöinä.

Lönnberg Painot Oy:hyn kuuluu kolme itsenäistä yksikköä: F.G. Lönnberg, Sävypaino sekä Mainos ja Etiketti. Yhtiö on erikoistunut korkealaatuisten mainospainotuotteiden, vuosikertomusten, taidekirjojen, myymälämainonnan sekä erikoispakkausten valmistamiseen. Yhtiön liikevaihto vuonna 1998 oli 114,6 miljoonaa markkaa, henkilökuntaa oli keskimäärin 163 henkeä. Toimialajohtaja Pekka Pätynen jatkaa toistaiseksi uuden työnsä ohella myös Lönnbergin toimitusjohtajana.

Tummavuoren Kirjapaino siirtyi 80-prosenttisesti WSOY:n omistukseen toukokuussa 1999. Yhtiö on digitaalisen painamisen markkinajohtaja Suomessa, ja se on erikoistunut kirjoihin ja kirjamuotoisiin painotöihin. Sen liikevaihto vuonna 1998 oli n. 20 miljoonaa markkaa. Tummavuoren Kirjapainon toimitusjohtajana on Petri Veilo, ja yhtiön palveluksessa on 30 henkilöä.

WSOY:n toimialat ovat järjestelyn jälkeen kustantaminen, painotoiminta ja kalenteriliiketoiminta.

Werner Söderström Osakeyhtiö on Sanoma-WSOY Oyj:n 100-prosenttisesti omistama tytäryhtiö.

SANOMA-WSOY OYJ


Raija Kariola
johtaja, sijoittajasuhteet ja konserniviestintä

JAKELU: Helsingin Pörssi, keskeiset