SanomaWSOY:n uuden aikakauslehtiyksikön toimitusjohtajaksi nimitetty Theo Bouwman on ollut mukana alan liiketoiminnassa vuodesta 1979. Tänä aikana hän on kokenut paljon muutoksia, eikä vähiten johtamiensa lehtien määrässä. Hän aloitti kahdella viikkolehdellä Hollannissa. Nyt hänen vastuullaan on noin 300 lehteä kahdeksassa maassa.
Theo Bouwman tähdentää, että yrityskauppa on todella merkittävä kaikille osapuolille. - Se on merkittävä meille CIG:n ihmisille, se on merkittävä SanomaWSOY:lle, se on merkittävä nyt perustettavalle uudelle yksikölle. Olen vastannut aikakauslehtitoiminnasta VNU:n hallituksen jäsenenä, joten on upeaa että voin jatkaa alalla, josta pidän yli kaiken.
Theo Bouwman
Odottaminen on nyt ohitse
- Helpotus oli ilmeinen, kun SanomaWSOY selvisi ostajaksi. Voisiko parempaa uutta isäntää olla kuin yhtiö, joka on johtava aikakauslehtikustantaja omassa maassaan ja joka ennen kaikkea on sitoutunut kehittämään tätä toimintaa? Olen varma siitä, että kuten VNU:n hallituksen puheenjohtajakin Rob van den Bergh sen ilmaisi, olemme löytäneet hyvän kodin.
CIG:llä ja Helsinki Medialla on Theo Bouwmanin mielestä paljon osaamista, minkä ansiosta niillä on hyvät mahdollisuudet kehittyä yhdessä Euroopan iskukykyisimmäksi aikakauslehtikustantajaksi. - Yhtiöt ovat kumpikin markkinajohtajia alueillaan, joten tiedämme, kuinka pienet ja keskisuuret markkinat toimivat. Osaamme hyvin kohderyhmäkustantamisen ja olemme tottuneet toimimaan tuloksellisesti lisenssipartnereiden kanssa. Taidamme myös brandien laajentamisen, Theo Bouwman selvittää ja lisää, että hassumpaa ei ole sekään, että aikakauslehtitoiminnasta tulee nyt SanomaWSOY:n suurin liiketoiminta-alue.
Theo Bouwman sanoo oman VNU:n kokemuksensa perusteella ymmärtävänsä, kuinka tärkeä kauppa on SanomaWSOY:lle erityisesti kansainvälistymistarpeen osalta. - VNU on nykyisin hyvin kansainvälinen yritys. Vielä kymmenen vuotta sitten se oli hyvin voimakkaasti riippuvainen Hollannin markkinoista.
Kaupan ajoitus on Theo Bouwmanin mukaan erinomainen uuden yksikön tulevaisuutta ajatellen, sillä Euroopan aikakauslehtimarkkinoilla on odotettavissa vielä paljon muutoksia. - Meistä on nyt mahdollista tulla merkittävä pelaaja. Yhdessä meillä on resursseja hyödyntää näiden muutosten mukanaan tuomia mahdollisuuksia. Olen myös varma, että opimme paljon toisiltamme kehittäessämme ja toteuttaessamme yhdessä uusia ideoita ja konsepteja, hän vakuuttaa.
- Meitä tulee olemaan varsin suuri joukko kokeneita aikakauslehtien tekijöitä. Nyt syntyvällä suuremmalla yksiköllä on mahdollisuus myös investoida esimerkiksi tietojärjestelmiin, koska niillä on laaja käyttäjäjoukko.
Ihmiset tekevät bisneksen
Tärkein yksittäinen tekijä, joka on tehnyt CIG:stä menestyvän, on Theo Bouwmanin mielestä ihmiset. Ja ihmiset ovat hänen mukaansa keskeisessä asemassa myös uuden yhdistyvän yksikön menestyksessä.
- Ihmiset luovat lehtiä ja brandeja ja ylläpitävät niiden arvoa. Ihmisten ajatuksista lähtevät myös uudet ideat. Tuomalla eri markkinoilla ja eri maissa työskentelevät ihmiset yhteen, toiminnasta voidaan tehdä menestyksellistä myös kansainvälisesti. Yksittäisten lehtien menestys ruokkii koko lehtivalikoimaa, mistä puolestaan riippuu yhtiön tulevaisuus, Theo Bouwman tähdentää.
- Itselleni on aina ollut ensiarvoisen tärkeää tuntea markkinat perinpohjin. Luotan paikalliseen tietoon ja paikallisiin ihmisiin, kun toimintaa laajennetaan uusille markkinoille. Aikakauslehtikonseptit eivät ole vientitavaraa – sellaisinaan. Paljon tärkeämpää on jakaa kokemuksia ja parhaita toimintatapoja sekä näiden konseptien takana olevia ideoita. Esimerkiksi CIG:n markkinointitaidot Hollannissa ja Belgiassa ovat olleet korvaamattomia, kun markkinoita on rakennettu Tsekissä ja Unkarissa.
Theo Bouwman kertoo, että hänellä on tapana pyytää talon toimittajia selvittämään, millainen heidän lehtiensä tyypillinen lukija on. Näin toimittajat oppivat tuntemaan lukijansa henkilöinä – mistä he pitävät, mistä eivät pidä – ja saavat aivan erilaisen tuntuman omaan kirjoittamiseensa. - Joskus joitakin lehtiä lukiessani, ei tietenkään CIG:n omia lehtiä, ihmettelen, kenelle niitä oikein tehdään. Toimittajilla ei tunnu olevan minkäänlaista käsitystä siitä, millaiset ihmiset heidän lehteään lukevat.
- Esimerkiksi viikkolehtien tulee olla niin lähellä lukijaa kuin mahdollista, mutta aina yhden askeleen edellä. Ei kahta askelta, sillä silloin lehti menettää lukijansa! Eikä koskaan kannata tehdä sitä erehdystä, että kuvittelee itsensä lukijan asemaan. Silloin lukijalle ei jää mitään yllätyksiä.
Teksti: Peter Herring