Suomalainen Kirjakauppa avaa Suomen ensimmäisen, laajan valikoiman pokkarimyymälän Helsingin Aleksi 15:ssä maanantaina 10. syyskuuta. Se on ensimmäinen muutaman myymälän ketjusta, jonka myyntipisteitä on tarkoitus perustaa lähivuosien aikana pääasiassa vilkkaille liikennepaikoille ja suurten asiakasvirtojen varrelle.
Nyt avattavassa myymälässä tulee olemaan noin 1000 erilaista pokkarinimikettä, joista runsaat puolet on suomenkielisiä, noin kolmannes englanninkielisiä ja loput ruotsinkielisiä. Valikoimaa täydennetään päivittäin ja uutuudet ovat heti myymälässä tarjolla kilpailukykyiseen hintaan.
Pokkarikulttuuri syntymässä
- Suomeen on vähitellen syntynyt pokkarikulttuuri, kun sekä kysyntä että tarjonta ovat kasvaneet. Kustantajat ovat panostaneet pokkareiden eli pehmeäkantisten taskukirjojen julkaisemiseen ja toisaalta myös pokkareiden tukkutoiminta on uudistunut, toteaa Suomalaisen Kirjakaupan toimitusjohtaja Raimo Kurri.
- Pokkarimyymälälle on Suomessa tällä hetkellä markkinat, jotka ovat vain odottaneet täyttäjäänsä. Me olemme kirjakauppa-alan erikoisosaajia ja uskon, että saamme kysynnän ja tarjonnan kohtaamaan Reader´s-ketjussa parhaalla mahdollisella tavalla. Olemme halunneet rakentaa pokkareille oman vahvan ja helposti vilkkaille liikennepaikoille vietävän brandin erotukseksi Suomalaisen Kirjakaupan laajan valikoiman kirjakauppamielikuvasta, Kurri perustelee. Hän uskoo pokkarimyynnin moninkertaistuvan Suomessa lähivuosina.
Aleksin Reader'sin myymälä on auki arkisin 10 - 20 ja lauantaisin 10 - 18.
Suomalaisella Kirjakaupalla on 58 myymälän valtakunnallinen ketju, neljä Yliopistokirjakauppa-myymälää sekä kolme myyntipistettä Virossa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2000 oli 637,4 Mmk. Suomalainen Kirjakauppa on osa Rautakirja-konsernia.