SanomaWSOY-konserniin kuuluva SWelcom siirtää digitaalisen maanpäällisen Elokuvakanavan käynnistämistä, koska useat maanpäälliseen digitaaliseen maksutelevisiotoimintaan olennaisesti vaikuttavat kysymykset ovat edelleen auki. Mikäli tilanne kehittyy myönteisesti, kanava pyritään käynnistämään syksyllä 2002.

Maanpäällisen digitaalisen television käynnistyminen Suomessa on osoittautunut toimilupaa haettaessa arvioitua hitaammaksi. Tarvittavien MHP-vastaanottimien markkinoilletulo on viivästynyt. Myös maanpäällisten maksutelevisiokanavien kaapeli-tv-verkon kautta tapahtuvaan jakeluun liittyy vielä avoimia kysymyksiä, ja osa koko maan kattavaan maanpäälliseen jakeluverkkoon liittyvistä kysymyksistä on edelleen avoinna.

"Pidämme syksyä 2002 parempana ajankohtana digitaalisen maanpäällisen maksutelevisiotoiminnan käynnistämiseen. Elokuvakanavan toiminnan kannalta välttämättömiä DVB-MHP-standardiin perustuvia vastaanottimia on odotettavissa markkinoille aikaisintaan tuolloin", SWelcomin toimitusjohtaja Tapio Kallioja sanoo.

"Uskomme edelleen digitaalisen television korvaavan analogiset lähetykset kokonaan ensi vuosikymmenen alkupuolella. SWelcom aikoo olla myös jatkossa mukana edistämässä digitaalisen television kehittämistä Suomessa", Tapio Kallioja jatkaa.

SWelcom-konserniin kuuluvan Nelosen maanpäälliset digitaaliset lähetykset alkoivat suunnitellulla tavalla 27.8. Vuonna 2002 SWelcom panostaa televisiotoiminnassa erityisesti Nelosen digitalisointiin, digitaalisten kanavien jakeluun Helsinki Television kaapeliverkossa sekä MHP-pohjaisten sovellutusten kehittämiseen. SWelcom on lisäksi osakkaana toimintansa käynnistäneessä Urheilukanavassa.


SANOMAWSOY OYJ

Raija Kariola
johtaja, sijoittajasuhteet ja konserniviestintä

JAKELU: Helsingin Pörssi, Keskeiset tiedotusvälineet