Kuvittaja Martti Ruokosen ja kirjailija Jukka Laajarinteen riemukas Mummon kone on voittanut pohjoismaisen kuvakirjakilpailun. Raati oli valinnassaan yksimielinen. Pääpalkinto 13 500 euroa luovutetaan tekijäkaksikolle Bolognan kansainvälisillä lastenkirjamessuilla huhtikuussa 2005. Tämän lisäksi Mummon kone julkaistaan kaikissa osallistujamaissa: Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa. Suomessa Mummon kone ilmestyy WSOY:n kustantamana.
Kuvakirjakilpailu jakaantui kahteen osaan - kansalliseen ja pohjoismaiseen. Kunkin kansallisen kilpailun viisi parasta ehdotusta kilpailivat pohjoismaisesta palkinnosta.
Suomessa ensimmäinen palkinto, 6 750 euroa, päätettiin jakaa kahden tasaväkisen kilpailuehdotuksen kesken. Näissä kahdessa tyyliltään hyvin erilaisessa työssä tekstin ja kuvan yhteispeli on raadin mukaan täydellistä. Voiton jakavat Martti Ruokosen ja Jukka Laajarinteen Mummon kone sekä Katri Kirkkopellon kuvittama ja Suna Vuoren kirjoittama Hirveää, parkaisi hirviö.
Muut finalistit olivat Harri Tarkan kuvittama Liian innokas nukkumatti, Anne Peltolan POM POM sekä Petra Heikkilän Kimurantti juttu.
Kaikkien viiden finalistin työt ilmestyvät WSOY:n kustantamana syksyllä 2005.
WSOY on osa SanomaWSOY-konsernia.