Rautakirjalle lehtijakeluyhtiö Liettuasta



SanomaWSOY-konserniin kuuluva Rautakirja on ostanut 51 prosentin enemmistöosuuden liettualaisesta lehtijakeluyhtiö UAB Impress Tevasta. Impress Teva on runsaat kymmenen vuotta toiminut yritys, jonka lehtijakelutoiminta kattaa koko Liettuan. Yhtiö toimittaa lehtiä yli 1 300 myyntipisteeseen ja on yksi merkittävimmistä lehtijakeluyhtiöistä Liettuassa. Sen asiakkaina on valtaosa Liettuan johtavista lehtikustantajista. Impress Tevan liikevaihto vuonna 2003 oli 8,4 milj. euroa. Kauppa vaatii toteutuakseen vielä Liettuan kilpailuviranomaisten hyväksynnän.

Myyjäperheen jäsenet jatkavat edelleen yhtiön palveluksessa ja vähemmistöosakkaina, Terese Morkuniene yhtiön toimitusjohtajana.

- Tämä on osa Baltian strategiaamme ja luonnollinen laajentumissuunta, sillä olemme lehtijakelutoiminnassa Suomen lisäksi jo Virossa ja Latviassa sekä käynnistämässä toimintaa myös Romaniassa. Meillä on alan vahvaa osaamista, jota voimme hyödyntää Euroopan taloudellisesti nopeasti kasvavissa maissa, toteaa Rautakirjan lehtitukkutoiminnoista vastaava toimialajohtaja Raimo Kurri. Lehtijakelu on yksi SanomaWSOY:n kansainvälistymisen painopistealueista.

Impress Teva työllistää 106 henkilöä, jotka siirtyvät Rautakirjan palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Yhtiön päätoimipaikka on Vilnassa.

Rautakirja on kansainvälistynyt voimakkaasti viime vuosien aikana. Lehtijakelutoiminnan lisäksi Rautakirja harjoittaa kioskikauppaa Suomessa, Virossa, Latviassa ja Tsekin tasavallassa, elokuvateatteritoimintaa Suomessa ja koko Baltian alueella, kirjakauppatoimintaa Suomessa ja Virossa sekä ravintolatoimintaa kotimaassa.