Taloussanomien lukijamäärä on kasvanut tuoreen Kansallisen mediatutkimuksen mukaan yli 12 %, ja lehdellä on nyt 82 000 lukijaa. Ensimmäistä kertaa tutkimuksessa mukana ollut Taloussanomien Lauantai-liite keräsi 91 000 lukijaa.
Sanomalehdet ovat säilyttäneet suosionsa. Tutkimuksen mukaan yhtä tai useampaa sanomalehteä lukee päivittäin 85 % suomalaisista, alle 30-vuotiaistakin yli 70 %. Tilattavista aikakauslehdistä Aku Ankka on yhä Suomen ykkönen.
Taloussanomia julkaisee Sanoma Osakeyhtiö, SanomaWSOY:n sanomalehtien kustantamiseen ja painamiseen keskittyvä liiketoimintaryhmä.