SanomaWSOY:n menestyi jatkui



SanomaWSOY-konsernin tulos kehittyi hyvin vuoden ensimmäisellä puoliskolla.
- Ylitimme jälleen tavoitteemme. Vahva kehitys jatkui niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin, SanomaWSOY:n toimitusjohtaja Hannu Syrjänen kertoo tammi - kesäkuun tuloksesta.

SanomaWSOY:n liikevoitto kasvoi ensimmäisellä vuosipuoliskolla 16,5 %. Tulos parani erityisesti WSOY:n uusien oppimateriaalitoimintojen ansiosta. Tulos ilman merkittävimpiä kertaluonteisia myyntivoittoja kasvoi 15,5 % ja tulos osaketta kohden 4,5 %.

Kansainvälistyminen eteni vahvasti Venäjällä ja Baltiassa

Venäjän johtava aikakauslehtikustantaja Independent Media Holding yhdistettiin Sanoma Magazines Internationaliin maaliskuun alussa, kun tarvittavat hyväksynnät yrityskaupalle saatiin. Kesäkuussa Independent Median omistama jakeluyhtiö Pressexpo siirtyi Rautakirjan omistukseen.
- Lehtijakelu on yksi SanomaWSOY-konsernin kolmesta kansainvälistämisalueesta. Pressexpolla on noin 15 %:n markkinaosuus Moskovan alueella lehtien modernista irtonumerojakelusta. Haluamme olla Venäjällä sekä johtava aikakauslehtikustantaja että lehtijakeluyhtiö, Syrjänen sanoo.

Toukokuussa Rautakirja osti Liettuan johtavan kioskiketjun Lietuvos Spaudan. Ketjuun kuuluu 540 kioskia ja sen liikevaihto oli vuonna 2004 noin 17 milj. euroa. Kaupan toteutumisen ehtona on Liettuan kilpailuviranomaisten hyväksyntä. - Kaupan jälkeen Rautakirja on markkinajohtaja kaikissa kolmessa Baltian maassa sekä kioski- ja lehtijakelutoiminnassa että elokuvateattereissa, Syrjänen toteaa tyytyväisenä.

Kasvu jatkui Suomessa

Huhtikuussa SanomaWSOY toteutti strategiaansa, jonka mukaan se toimii Suomessa laajasti median eri osa-alueilla, kun Helsingin Sanomat osti pääkaupunkiseudulla toimivan paikallisradio Radio Helsingin liiketoiminnan.
- Radiotoiminta oli käytännössä ainoa median osa-alue, jossa emme aikaisemmin ole olleet Suomessa aktiivisesti mukana. Radio Helsinki on meille kiinnostava avaus tällä rintamalla, Syrjänen kertoo. - Myös Sanoma Kaupunkilehtien uudet jakelusopimukset ja Nöjesguiden-lehden osto vahvistivat asemaamme pääkaupunkiseudun kaupunkilehtimarkkinoilla, Syrjänen lisää.

WSOY:n yleinen kirjallisuus, erityisesti lasten ja nuorten kirjat sekä käännetty kaunokirjallisuus menestyivät edelleen. - Suomessa vuosi sitten alkanut käytäntö julkaista uutuuskirjoja myös kesän kynnyksellä on kasvattanut myyntiä. Myyntimme kirjakaupoille ja muille jälleenmyyjille kasvoi tammi - kesäkuussa lähes 20 %, Syrjänen jatkaa.

Myös Nelonen jatkoi vahvaa kasvuaan. Tammi - kesäkuussa kanavan markkinaosuus tv-mainonnasta kasvoi yli 31 %:iin. Kesäkuussa Nelonen saavutti historiansa suurimman markkinaosuuden, 34,8 %.

Itäisen Keski-Euroopan ja Venäjän merkitys kasvaa

- Liikevaihdostamme noin 12 % tulee tällä hetkellä Venäjältä ja itäisestä Keski-Euroopasta. Aiomme säilyttää vahvan markkina-asemamme kyseisillä markkinoilla ja keskittyä siellä toistaiseksi aikakauslehtiin ja lehtijakeluun. Pyrimme kasvattamaan alueen osuutta liikevaihdostamme selvästi lähivuosien aikana, Syrjänen kertoo.