Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT) tuoreet luvut kertovat, että Sanoma Newsin lehdistä Helsingin Sanomat, Etelä-Saimaa ja Veikkaaja ovat onnistuneet kasvattamaan lukijamääräänsä.
Helsingin Sanomien ja Etelä-Saimaan lukijamäärä nousi 7000:lla ja Veikkaajan 20 000 lukijalla. Kouvolan Sanomien ja Kymen Sanomien lukijamäärä säilyi lähes ennallaan. Ilta-Sanomat menetti noin 23 000 lukijaa. Suomen kaksi suurinta sanomalehteä ovat Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat. Eniten lukijoita kerää Helsingin Sanomien Kuukausiliite, jonka parissa viihtyy lähes 1,3 miljoonaa suomalaista.
Sanoma Magazines Finlandin naistenlehdistä Me Naiset on saanut 16 000, Cosmopolitan 14 000, Sara 7 000 ja Sport 6 000 uutta lukijaa. Ruokalehtien suosio kasvoi, ja Glorian Ruoka & Viini kasvatti lukijamääräänsä 14 000 hengellä. Saman tuoteperheen sisustuslehti Glorian Koti sai puolessa vuodessa 10 000 uutta lukijaa. Sanoma Magazines Finlandin erikoislehdistä Tiede-lehden lukijamäärä puolestaan kasvoi 16 000:lla. Suomen suurin viikkolehti on yhä Aku Ankka, jota lukee 1 072 000 suomalaista.
KMT:n mukaan lehden sisältö kokonaisuudessaan on selkeä syy lukea painettua lehteä. Sanomalehdistä saadaan parhaiten tietoa elintarvikkeista, autoista, huonekaluista ja kodinkoneista sekä näiden ostopaikoista. Aikakauslehdet ovat kauneudenhoidon, vaatemuodin, reseptien ja sisustusvinkkien tiedonlähde.
KMT kartoittaa vuosittain liki 30 000:n 12 vuotta täyttäneen suomalaisen lukutottumuksia. Tulokset raportoidaan kaksi kertaa vuodessa. Tuoreimmassa tutkimuksessa oli mukana 180 merkittävintä lehteä.