Operaatio Merenneito on osa WWF Suomen (Maailman luonnonsäätiö) kansainvälistä toimintaa Itämeren hyväksi. Operaation avulla pyritään torjumaan rehevöitymistä, parantamaan meriturvallisuutta ja öljyntorjuntaa, suojelemaan Itämeren uhanalaisia lajeja ja saaristoluontoa sekä edistämään kestävää kalastusta.
Sanoma Tradeen kuuluva R-kioski tekee yhteistyötä Universal Pictures Finlandin kanssa ja tukee Operaatio Merenneitoa. Kioskiketju ja elokuvien maahantuoja lahjoittavat jokaisesta myydystä Home (suomeksi: Koti) -dvd:stä kaksi euroa WWF:n kampanjalle. Dvd:tä myydään yksinoikeudella R-kioskeissa 4.12.2009 lähtien.
Home-dokumentti on tuottajien Luc Bessonin ja Denis Carot'n sekä ohjaaja Yann Arthus-Bertrandin huikaisevan kaunis näkemys yhteisen kotimme, maan, ihmeelliseen syntyyn, pitkään historiaan sekä kivuliaaseen nykyhetkeen. Armand Amarin koskettavan musiikin ja viisinkertaisen Oscar-ehdokkaan Glenn Closen kerronnan siivittäminä käymme 54 maassa ympäri maailmaa ja näemme ilmasta käsin, miten maa tänä päivänä huutaa hädissään ihmisten ajattelemattomien ja lyhytnäköisten toimien seurauksena.
R-kioski on osa Sanoma-konsernin Sanoma Trade -liiketoimintaryhmää
Logo: WWF Suomen Itämeri-operaatio