Pörssitiedote 24.3.2011  10:00

Jacqueline L. Cuthbert, 44, (BA Hons.) on nimitetty Sanoman henkilöstöjohtajaksi ja Sanoman johtoryhmän jäseneksi 1.7.2011 alkaen. Cuthbert toimii tällä hetkellä Royal DSM N.V. -yhtiössä nimikkeenään Senior Vice President, Global Culture Change.

"Kun mukautamme toimintojamme muuttuvaan mediaympäristöön, meidän on varmistettava, että tärkein voimavaramme, oma henkilöstömme, on valmis vastaamaan tuleviin haasteisiin. Lisäksi haluamme varmistaa, että Sanoma pystyy houkuttelemaan toimialansa osaavimpia työntekijöitä ja pitämään heidät palveluksessaan. Jacquelinella on tästä runsaasti kansainvälistä kokemusta", Sanoman toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen sanoo.

Cuthbertilla on kokonaisvastuu henkilöstötoimintojen johtamisesta. Näitä ovat mm. talent management, työnantajakuvan kehittäminen, suorituksen johtaminen sekä palkitseminen.

"Olen hyvin innoissani mahdollisuuksista, joita uusi tehtävä tarjoaa, etenkin ottaen huomioon mediamaailmassa käynnissä olevan voimakkaan muutoksen. Mediayhtiönä Sanoma työllistää tuhansia luovia ihmisiä, ja olen hyvin innokas ja motivoitunut työskentelemään heidän kanssaan, kun siirrymme yhdessä uuteen vaiheeseen Sanoman kehityksessä", Cuthbert sanoo.

Jacqueline L. Cuthbert on työskennellyt Royal DSM N.V. -yhtiössä vuodesta 2002 useissa tehtävissä, mm. nimikkeillä VP Organization Effectiveness ja Chief Learning Officer. Tätä ennen hän on toiminut erilaisissa HR-johtotehtävissä Sainsbury's Plc:ssä, Unisys Corporationissa ja Credit Suisse First Bostonissa.

Sanoma Oyj


Kim Ignatius
johtaja
Talous ja hallinto


Lisätietoja:
Harri-Pekka Kaukonen, toimitusjohtaja, Sanoma, p. 0105 19 5026 tai harri-pekka.kaukonen@sanoma.com
Sanoman konserniviestintä, p. 0105 19 5062 tai viestinta@sanoma.com

Sanoma.com

Sanoma innostaa, jakaa tietoa ja yhdistää. Monialaisena mediakonsernina tuomme päivittäin tietoa, elämyksiä, oppimiskokemuksia ja viihdettä miljoonille ihmisille. Pidämme huolta siitä, että laadukas sisältö sekä kiinnostavat tuotteet ja palvelut ovat helposti saatavilla ja vastaavat lukijoidemme, katselijoidemme ja kuuntelijoidemme tarpeita. Tarjoamme mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä lähes 20 000 ammattilaiselle yli 20:ssä Euroopan maassa. Vuonna 2010 konsernin liikevaihto oli 2,8 miljardia euroa.