Sanoma Oyj, Sijoittajauutinen, 24.6.2013 klo 10:20
Savon Sanomien painatus siirtyy Savon Painoon Varkauteen
Sanoma News ja Keskisuomalainen Oyj ovat solmineet monivuotisen painatussopimuksen Savon Sanomien painamisesta.
Savon Sanomat siirtyy painettavaksi Sanomapainon Varkaudessa sijaitsevaan Savon Painoon vuoden 2014 alkupuolella.
”Tämä merkittävä sopimus takaa sen, että Savon Sanomat painetaan jatkossakin Savon alueella ja Savon Painon toimintaedellytykset säilyvät vahvoina”, Sanomapainon liiketoimintajohtaja Ismo Vuoksio sanoo.
Painoliiketoiminnan viimeaikaiset toimialajärjestelyt Suomessa ovat keskittäneet painatussopimuksia isoille toimijoille.
”Toivon, että tänään julkistettu päätös vauhdittaa alamme yhteistyöhankkeiden suunnittelua. Perinteisen median tuotantokuluja ei voi alentaa kuin tekemällä asioita uudella tavalla. Koko sanomalehtialan menestyksen kannalta on tärkeää, että kaikki yhteistyömallit tutkitaan avoimesti ja ennakkoluulottomasti. Tässä kehityksessä Sanoma News on ollut aktiivinen toimija ja olemme luonnollisesti erittäin tyytyväisiä Keskisuomalainen Oyj:n tekemään ratkaisuun”, Sanoma Newsin toimitusjohtaja Pekka Soini toteaa.
”Sanomalehtipainamisen markkinajohtajana olemme panostaneet voimakkaasti toimintamme kehittämiseen sertifioimalla kaikkien painojemme toimintajärjestelmät laadun (ISO 9001), ympäristöasioiden (ISO 14001) sekä työturvallisuuden (OHSAS 18001) osalta. Tavoittelemme luotettavalla ja laadukkaalla palvelulla erinomaista asiakastyytyväisyyttä ja olemme alan johtavana toimijana kiinnostava kumppani myös tulevissa painotoimialaan liittyvissä järjestelyissä”, Ismo Vuoksio jatkaa.
Lisätietoa
Ismo Vuoksio, liiketoimintajohtaja, Sanomapaino, p. 09 122 3180
Pekka Soini, toimitusjohtaja, Sanoma News, p. 09 122 2000
Sanoma.com
Sanomapaino on sanomalehtipainamisen markkinajohtaja, joka kuuluu Sanoman Sanoma News-liiketoimintayksikköön. Sanomapainoon kuuluu viisi sanomalehtipainoa: Sanomala (Vantaa), Hämeen Paino (Forssa), Savon Paino (Varkaus), Lehtikanta (Kouvola) ja Saimaan Lehtipaino (Lappeenranta).
Sanoma News on Suomen johtava monikanavainen mediatalo, jonka tuotteet ovat vahvasti läsnä lukijoidensa elämässä painettuina ja digitaalisina. Pohjoismaiden suurimman sanomalehden Helsingin Sanomien lisäksi Sanoma News kustantaa Suomen suurinta iltapäivälehteä Ilta-Sanomia, suurinta talousverkkomediaa Taloussanomia sekä alueellisia lehtiä. Sanoma News on myös Suomen merkittävimpiä digitaalisia toimijoita.