Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 10.4.2014 8.30
Sanoma Oyj:n hallitus on järjestäytymiskokouksessaan valinnut keskuudestaan jäsenet tarkastusvaliokuntaan ja henkilöstövaliokuntaan vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen asti.
Tarkastusvaliokunnan jäseniksi valittiin Sakari Tamminen (pj.), Anne Brunila (vpj.) ja Robin Langenskiöld. Kaikki valiokunnan jäsenet ovat riippumattomia yhtiöstä ja yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista hallinnointikoodin tarkoittamalla tavalla.
Henkilöstövaliokunnan jäseniksi valittiin Kai Öistämö (pj.), Annet Aris (vpj.) ja Rafaela Seppälä. Kaikki valiokunnan jäsenet ovat riippumattomia yhtiöstä ja yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista hallinnointikoodin tarkoittamalla tavalla.
Lisätietoa
Sanoman sijoittajasuhteet, Olli Turunen, p. 040 552 8907 tai ir@sanoma.com
Sanoma.com
Get the world. Sanoma auttaa ihmisiä kohtaamaan maailman ja ymmärtämään sitä.
Uskomme maailmaan, joka on täynnä mahdollisuuksia, tunteita, vuorovaikutusta ja inspiraatiota. Maailman voi tavoittaa ja kokea, siihen voi vaikuttaa ja sen haluaa jakaa. Sellaisen maailman me haluamme tarjota.
Sanoma on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä. Suomessa ja Hollannissa Sanoma on markkinoiden johtava, monikanavainen mediayhtiö. Sanoman päämarkkinat oppimisessa ovat Suomi, Ruotsi, Hollanti, Belgia ja Puola. Vuonna 2013 konsernin liikevaihto oli 2,1 miljardia euroa. Sanoman osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.