Joko yrityksesi on kokeillut natiivimainontaa? Vastaus on yhä todennäköisemmin kyllä. Uudehko mainonnan muoto on vakiintunut yhdeksi tehokkaista markkinoinnin muodoista etenkin, kun halutaan kasvattaa brändin tunnettuutta tai preferenssiä. Sanomalla määrittelemme natiivimainonnan kaupalliseksi sisällöksi, joka on muodoltaan ja äänensävyltään mahdollisimman lähellä valitun median sisältöjä. Nämä mediat voivat olla printin, verkon, television, radion tai somen puolella – toki toistaiseksi natiivimainontaa tuotetaan pääosin printin ja verkon uutis- sekä lifestylemedioihin.Tuotantopuolella olemme nähneet varsinaisen mainostaja-asiakkaiden ryntäyksen natiivin pariin. Ajatus oman brändin viestien solahtamisesta laadukkaiden mediaympäristöjen sisältöjen lomaan selvästikin innostaa. Jotta natiivimainonta toisi toivottuja tuloksia, se kannattaa tehdä fiksusti. Aina natiivimainonta ei ole paras valinta, vaan jokin muu markkinoinnin muoto voi toimia paremmin. Mutta kun natiivimainonnassa onnistutaan, lopputulos peittoaa parhaimmillaan median omat sisällöt sekä tavoittavuudeltaan että kiinnostavuudeltaan. Brand lift on taattu.Kokosin oheen muutaman vinkin, joilla pääsee jo pitkälle. Monen mielestä kenties perusasioita, mutta niiden sisäistäminen on kokemukseni mukaan edelleen puolitiessä.Olemme tänä vuonna tuottaneet Sanoma Creativesilla yli 300 natiivimainoskampanjaa uutis- ja lifestylemedioihin – ja näitä samoja teemoja kerrataan lähes aina kampanjoiden suunnittelun ja analyysin yhteydessä.1) Puhu median käyttämää kieltä kuin natiiviTavoittele lukijoita niillä sisällön tyyleillä, joita kyseinen media itse käyttää. Tämä ei tarkoita piilomainontaa; kaupallisuus tulee merkitä selkeästi. Mutta mitä lähempänä äänensävy, muoto ja näkökulma on valitun median sisältöjä, sitä todennäköisemmin vastaanottaja tarttuu viestiin ja kokee sen luontevaksi osaksi lukukokemustaan.Tämä on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Asiakkaat kysyvät meiltä silloin tällöin, millainen olisi hyvä natiiviartikkeli tai -video esimerkiksi Hesariin tai MeNaisiin, jos he ovat aikeissa tuottaa sisällön itse. Valitettavasti ohjeistus ei ole tiivistettävissä pariin slideen. Sisällöntuottajan ammattitaidon rakentuminen kestää pitkään ja vaatii jatkuvaa ylläpitoa: medioiden kehityksen seuraamista itsenäisesti ja toimituksilta oppien sekä natiivikampanjoiden suorittamista havainnoiden.2) Muista aina tärkein: vastaanottajan tarpeet ja toiveetJos investoit markkinointiin, sinulla on todennäköisesti kova tarve saada jokin tietty viesti kuuluviin. Taustalla on halu myydä lisää tuotteita, rekrytoida uusia työntekijöitä tai löytää uusia lahjoittajia järjestöllesi. Kaikessa mainonnassa, mutta aivan erityisesti natiivimainonnassa, olennaista on, että viestiin linkittyy vastaanottajalle relevantti näkökulma.Tämäkin vaatii usein aikamoista jumppaa. Kun oma asia on – ymmärrettävästi – maailman tärkein, sokeutuu lähes väistämättä sille, ettei se ole sitä kohderyhmälle. Tässä tarvitaan hyvää sparraajaa, joka pitää vastaanottajan puolta ja auttaa etsimään tarpeen tai ongelman, johon halutaan tarjota ratkaisu. Tai joka luotsaa löytämään ilmiön, johon viestin voisi linkittää. Tuote- tai firmaesittely harvemmin on kiinnostava uutinen, mutta siihen voi kätkeytyä sellainen, kun osataan kysyä oikeat kysymykset.3) Älä odota taktisia tuloksia – ellet rikasta kampanjaa taktisilla elementeilläMedioissa on selkeät ja toimivat mainospaikat, joissa voi markkinoida tuotteita ja palveluita hyvin taktisin tuloksin. Datan perusteella aika moni niitä bannereita klikkailee, vaikka kukaan ei myönnä sitä tekevänsä. Jos haluat myydä nopeasti ison määrän tuotteitasi, ilmoita siitä rehellisellä tarjousmainoksella somessa, telkkarissa, radiossa, lehdessä tai muussa kanavassa.Jos haluat lisätä tunnettuutta, kasvattaa preferenssiä, surffata arvostetun median brändillä, hemmotella kohderyhmää hyvällä sisältöelämyksellä ja vielä välttää ad blockerit, natiivimainonta on ehdottomasti harkinnan arvoinen vaihtoehto. Se tuskin saa montaakaan henkilöä ryntäämään myyntipisteisiisi, mutta se voi muuttaa mielikuvaa brändistäsi voimakkaasti. Tai auttaa tiedostamaan ongelman, johon juuri sinun yritykselläsi on ratkaisu.Ei kuitenkaan ole mitään syytä valita vain toinen näistä tavoitteista. Natiivikampanjaa voi hyvin täydentää haluamillasi taktisilla elementeillä. Yksi tapa on kohdistaa natiivisisältöjen lukijoille bannerimainontaa, johon sisältyy puhtaasti myynnillinen viesti.Kati Heikinheimo on työskennellyt Sanomalla 10 vuotta sisältömarkkinoinnin parissa. Hän toimii tällä hetkellä Sanoma Creatives -yksikössä natiivituotantotiimin vetäjänä.Julkaistu 12.12.2017
Natiivimainonta – näin teet sen fiksummin
12.12.2017
Lehdistötiedotteet
Sanoma Media Finland