Tiedote 20.12.2017
Säiden kylmenemisen myötä myös sähkölasku kasvaa. Alkutalvesta tulee monelle kuluttajalle mieleen, saisiko sähköä jostain edullisemmin.
”Sähkövertailun vilkkaimmat ajat ovat parhaillaan käsillä. Eniten sopimuksia palvelussa solmitaan ennen joulua ja heti vuodenvaihteen jälkeen. Myös epätavalliset sääilmiöt, kuten hellejaksot tai jäätävät pakkaset näkyvät piikkeinä solmittujen sopimusten määrässä”, Sanoma Digitalin eCom-palveluista vastaava johtaja Joonas Pihlajamaa kertoo.
Sähkövertailu.fi:ssä ovat mukana lähes kaikki suomalaiset sähkön myyjät. Alan markkinajohtajalla on eniten kävijöitä ja solmittuja sopimuksia.
”Haluamme Sähkövertailussa tehdä sähkön hinnan läpinäkyväksi ja lisätä kuluttajien hintatietoisuutta. Sähkövertailu.fi auttaa kuluttajaa myös hahmottamaan nykyisen tai potentiaalisen asumismuotonsa vuosittaisen sähkönkulutuksen. Tieto hinnoista ja vuosikulutuksesta auttaa ihmisiä tekemään parempia päätöksiä asumisen arjessa. Olemme osaltamme tekemässä sähkön myynnistä ja ostamisesta toimivampaa”, Pihlajamaa toteaa.
Sähkövertailun palvelua hyödynnytetään eniten pääkaupunkiseudulla, jossa tarjontaakin on eniten. Sähkövertailun kautta sähkösopimuksen solmineista 38 % asuu Helsingissä. Toiseksi suurin käyttäjäryhmä, 13 %, löytyy Tampereelta.
Lisätiedot:
Sanoma Digitalin eCom-palvelujen johtaja Joonas Pihlajamaa, p. 050 506 0665, joonas.pihlajamaa@sanoma.fi
Sanoma Digitalin palvelut tavoittavat lähes jokaisen suomalaisen. Tuoteportfolioomme kuuluvat Suomen johtavat markkinapaikat asumisen, rekrytoinnin ja yleisluokitellun palveluissa, kuten Oikotie.fi, Huuto.net, Autotie.fi, Hintaseuranta.fi, Sähkövertailu.fi ja Rakentaja.fi.
Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset.