Kaupallisten televisiokanavien katselu kasvoi syys–lokakuussa kaupallisesti tärkeimmässä 25–44-vuotiaiden kohderyhmässä seitsemän prosenttia verrattuna samaan ajanjaksoon vuotta aiemmin. Myös television katselu kokonaisuutena YLE:n kanavat sisältäen kasvoi kolme prosenttia.
”Katselun kasvu osoittaa, että tv-kanavilla on merkittävä rooli suomalaisten mediankulutuksessa. Ihmiset selvästikin pitävät siitä, että heille tarjoillaan kotisohville hyvin valikoituja laadukkaita ohjelmia ja yhteisiä kokemuksia viihdeilmiöiden ympärillä”, Nelonen Median televisiojohtaja Ville Toivonen sanoo.
Nelonen-kanava oli lokakuussa Suomen suurin televisiokanava 25–44- ja 10–44-vuotiaiden joukossa ja Nelonen Media oli samoissa kohderyhmissä lokakuussa kaupallisten tv-kanavien markkinajohtaja. Myös Nelonen Median kaikkien sisältöjen parissa vietetty aika on vahvassa kasvussa.
”Nelosella oli syys–lokakuussa ennätysmäärä huippusuosittuja sisältöjä, joista veturina toimi Suomen suosituin televisio-ohjelma Vain elämää. Myös esimerkiksi Haluatko miljonääriksi? ja Napakymppi upposivat yleisöön.”
Ruudun keskimääräinen viikkotavoittavuus kasvoi syys–lokakuussa yli 60 prosenttia verrattuna samaan ajanjaksoon vuotta aiemmin. Ruutu on ylivoimaisesti Suomen suurin urheilu- ja viihdesisältöjä tarjoava kaupallinen videopalvelu.
Lähde: Finnpanel, TV-mittaritutkimusâ