Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 10.12.2019 klo 08.45 EET
Rob Kolkman Sanoma Learningin toimitusjohtajaksi
Rob Kolkman on nimitetty Sanoma Learningin toimitusjohtajaksi 1.1.2020 alkaen. Rob aloitti Sanomalla 1.1.2019 Sanoma Media Netherlandsin toimitusjohtajana ja jatkaa roolissa uuden tehtävänsä ohella kunnes Sanoma Media Netherlandsin aiemmin tänään julkistettu divestointi on saatu päätökseen. Uudessa tehtävässään Sanoma Learningin toimitusjohtajana Rob jatkaa Sanoman johtoryhmän jäsenenä ja raportoi konsernin toimitusjohtaja Susan Duinhovenille.
Rob on toiminut useissa johtotason tehtävissä maailmanlaajuisessa informaatio- ja data-analytiikkakonserni RELX Groupissa sekä kansainvälisessä yritysvalmennuksia tarjoavassa BPP Professional Educationissa.
”Rob on kokenut, arvostettu ja tulosorientoitunut yritysjohtaja, jolla on vahvat näytöt kansainvälisestä liiketoiminnasta. Hän tuntee sekä digitaalisen liiketoiminnan että kustannustoimialan ja on erinomainen johtaja Learning-tiimillemme. Rob tuntee Sanoman hyvin ja olemme erittäin iloisia, että hän jatkaa konsernin palveluksessa keskittyen Sanoma Learningin kasvuun ja kehittämiseen,” sanoo Sanoman toimitusjohtaja Susan Duinhoven.
”Sanoma Learning on vahva ja kasvava yhtiö. Meillä on edessämme erinomainen tulevaisuus tarjotessamme oppilaille ja opettajille korkealaatuisia oppimisratkaisuja ja -alustoja. Olen erittäin iloinen päästessäni osallistumaan Sanoman Learning-liiketoiminnan kasvattamiseen,” sanoo Rob Kolkman.
Sanoma Learningin toimitusjohtajana Rob seuraa John Martinia, joka siirtymäkauden ajan jatkaa konsernin strategisten hankkeiden parissa ja lopettaa Sanomalla keväällä 2020. Sanoman johtoryhmän jäsenet 1.1.2020 alkaen ovat:
Susan Duinhoven, toimitusjohtaja
Markus Holm, talousjohtaja ja operatiivinen johtaja
Pia Kalsta, toimitusjohtaja, Sanoma Media Finland
Rob Kolkman, toimitusjohtaja, Sanoma Media Netherlands; toimitusjohtaja Sanoma Learning, (1.1.2020 alkaen)
Lisätietoja
Sijoittajat: Kaisa Uurasmaa, sijoittajasuhde- ja yritysvastuujohtaja, p. 040 560 5601
Sanoma
Sanoma on oppimisen ja median edelläkävijä, jolla on päivittäin vaikutus miljoonien ihmisten elämään. Autamme opettajia kehittämään jokaisen lapsen taitoja, tarjoamme kuluttajille merkityksellistä sisältöä ja yritysasiakkaillemme ainutlaatuisia markkinointiratkaisuja.
Tänään toimimme yhdeksässä maassa, mm. Suomessa, Hollannissa ja Puolassa. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 1,3 miljardia euroa ja työllistimme yli 4 400 ammattilaista. Sanoman osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoja osoitteessa www.sanoma.com/fi.