Aku Ankka on järjestänyt Ankkatietäjä-nimisen tietokilpailun noin 10 vuoden välein lehden täyttäessä tasakymppejä. Kuluvan 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kilpailu on kinkkisempi kuin koskaan.
Ankkatietäjä 2021 -kilpailun esikarsinta on nyt auki, ja kysymyksiin voi vastata yhden viikon ajan 20. syyskuuta asti. Finaali on luvassa marraskuussa ja tuolloin selviää, kuka voittaa 5 000 euron palkinnon.
Aku Ankka on järjestänyt Ankkatietäjä-nimisen tietokilpailun noin 10 vuoden välein lehden täyttäessä tasakymppejä. Kuluvan 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kilpailu on kinkkisempi kuin koskaan.
”Aku Ankka on suomalaisen populaarikulttuurin knoppitiedon ehtymätön aarreaitta. Akkarin sivuilta löytyy helppoja kysymyksiä, joihin jokainen osaa vastata, sekä liki mahdottomia, joiden vastaus taas on hauska jo itsessään. Ankkavisailussa kaikenikäiset ovat lisäksi samalla viivalla, mikä tekee Aku Ankasta myös tässä suhteessa ainutlaatuisen. Ankkatietäjä-kisaan harjoittelu on sitä paitsi hauskinta mahdollista – täytyy vain lukea mahdollisimman paljon Akkareita!” naurahtaa Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä.
Ankkatietäjä-kilpailussa on kolme osiota. Esikarsintaan pystyy osallistumaan kuka tahansa täysi-ikäinen ja osa 70 kysymyksestä on yleistä Ankka-triviaa. Jatkokarsintaan kutsutaan parhaiten menestyneet kilpailijat ja paikat finaalista kisataan lokakuussa. Finaalitapahtuma järjestetään marraskuussa. Jatkokarsinnassa ja finaalissa kysymykset koskevat vuoden 2021 Aku Ankka -lehtiä.
Finaalin voittaja pokkaa Ankkatiedon suurmestarin arvonimen sekä 5 000 euroa. Muut finalistit saavat vähintäänkin ankkamaista luettavaa ja toimitus on varannut palkintokaappiinsa jotain myös muille osanottajille.
Osallistu Ankkatietäjä 2021 -esikarsintaan.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta ihka ensimmäisen Akkarin ilmestymisestä. Kaikkien aikojen ensimmäinen Aku Ankka ilmestyi 5. päivä joulukuuta 1951. Aluksi lehti ilmestyi kerran kuukaudessa, sitten kaksi kertaa kuukaudessa ja nykyään viikoittain.
Synttäreiden kunniaksi Päivälehden museossa Helsingissä on 24.10. asti avoinna Lukemisen juhlaa! Aku Ankka -lehti Suomessa 70 vuotta -näyttely.