”Jukka Ritolan kuva kertoo faniudesta, jota korona koettelee. Hienosti valotettu kuva on hyvä ajankuva, ja siinä kulminoituu koko urheiluvuosi”, tuomaristo perusteli valintaansa.

Aamulehden valokuvaajan Jukka Ritolan kuva kouvolalaisista jääkiekon tosifaneista on vuoden 2020 urheilukuva.

”Jukka Ritolan kuva kertoo faniudesta, jota korona koettelee. Hienosti valotettu kuva on hyvä ajankuva, ja siinä kulminoituu koko urheiluvuosi”, tuomaristo perusteli valintaansa.

 

12. maaliskuuta jääkiekkojoukkueen KooKoon kannattajat ovat ajaneet Tampereelle Kouvolasta ja Hakametsässä selvisi, että koronaepidemian vuoksi katsojat eivät pääse katsomoihin. Fanit joutuivat perustamaan kiekkokatsomonsa parkkipaikalle. Kahden auton välissä peliä katsovat kannettavalta tietokoneelta Nico ja Jere HuuhkoPleijerit saa jättää pelaamatta, ettei tartte katsoa niitä parkkiksilla, Jere sanoo.

Yleisön suosikiksi äänestettiin Helsingin Sanomien kuvaajan Rio Gandaran otos sulkutuomion saaneesta tavaratalo Stockmannista.

 


 

Stockmann Oyj Abp on suomalainen, Helsingin pörssissä listattu kaupan alan yritys. Stockmann myy Helsingin keskustan tavaratalonsa jättivelkojen maksamiseksi. Stockmannin Helsingin keskustan tavaratalon edusta oli huhtikuussa hiljainen.

Katso Rio Gandaran koko kuvasarja.

Vuosittain järjestettävässä kuvajournalismikilpailussa palkittiin vuoden 2020 parhaat journalistiset ja dokumentaariset kuvat. Tänä vuonna kilpailuun osallistui 81 kuvaajaa 1981 kuvalla. Tuomarit olivat valokuvatutkija- ja kuraattori Riitta Raatikainen, käsikirjoittaja-ohjaaja Aino Suni ja professori Anna-Kaisa Rastenberger.

”Poikkeuksellinen vuosi näkyi kilpailukuvissa aihevalintoina, symboleina ja kuvaustavan muutoksena. Pandemia on tuonut lukuisia haasteita ja rajoituksia myös kuvajournalistien ja dokumentaristien työhön. Kuvaajat ovat löytäneet näissä vaikeissa olosuhteissa omat tapansa luoda vaikuttavia ja kiinnostavia valokuvia, jotka jäävät dokumenteiksi merkittävästä ajanjaksosta ja sen mukanaan tuomista muutoksista”, Suomen kuvajournalistit ry:n puheenjohtaja Antti Yrjönen sanoo kuvajournalistien tiedotteessa.

Kaikki palkitut ja kunniamaininnan saaneet kuvat sekä kilpailun satoa on nähtävillä seinäprojisointina keskustakirjasto Oodin aulassa 21. huhtikuuta saakka sekä kuvajournalistikilpailun sivustolla.