Sanoman alueellisten uutistoimintojen yt-neuvottelut ovat päättyneet. Pirkanmaan ja Satakunnan toimituksista irtisanottiin 12 työntekijää. Paikallismedian painettujen lehtien ilmestymispäiviin tulee muutoksia. Aamulehti ja Pirkanmaan paikallismediat muodostavat yhteisen digitaalisen toimituksen, joka kiihdyttää maksullisen verkkojournalismin kasvua.

Yt-neuvottelujen taustalla olivat paikallismedioiden toimintamallin muutos sekä Lännen Median yhteistuotannon sopimuksen päättyminen tammikuussa, minkä jälkeen valtakunnallisten ja ulkomaan aiheiden sisällöntuotanto järjestettiin uudelleen käyttäen STT:n ja Sanoman verkoston aineistoja.

Neuvottelujen jälkeen irtisanottiin 12 henkeä, 9 otti vastaan korvaavan työn ja 3 jää omasta aloitteestaan eläkkeelle.

Toimintamallin muutos tarkoittaa sitä, että Aamulehti ja Pirkanmaan paikallismediat yhdistävät kevään aikana osaamisensa ja muodostavat yhteistoimituksen, joka palvelee paikallista lukijaa entistäkin paremmin.

”Yhteistyöllä nostamme yhä enemmän esiin paikallisesti merkittäviä ilmiöitä, yrityksiä ja ihmisiä – kaikki entistä suuremmalle määrälle paikallisia lukijoita”, sanoo Pirkanmaan kokonaisuutta johtava Aamulehden vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu.

”Yhdessä Sanoman digitaalisten kyvykkyyksien ja kehitysvoiman kanssa Pirkanmaan yhteistoimitus muodostaa kunnianhimoisen alueellisen journalismin keskittymän. Muutoksella vastaamme sekä kuluttajien että mainostajien kysynnän muutokseen ja varmistamme elinvoimaisen alueellisen journalismin pitkälle tulevaisuuteen”, Tuulensuu sanoo.

Sanoman brändit Pirkanmaalla ja sen liepeillä ovat Aamulehti ja kaupunkilehti Moro, Nokian Uutiset, Tyrvään Sanomat, Valkeakosken Sanomat, Jämsän Seutu ja Vekkari, KMV-lehti (Kuorevesi, Mänttä ja Vilppula) ja Suur-Keuruu. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu Janakkalan Sanomat. Satakunnan kokonaisuuteen kuuluvat Satakunnan Kansan lisäksi Kankaanpään Seutu, Merikarvia-lehti ja Sydän-Satakunta sekä jatkossa myös raisiolainen Rannikkoseutu. Kaikki brändit jatkavat toimintaansa omien päätoimittajiensa johdolla, eikä niitä yhdistetä.

”Meillä Satakunnassa on hyviä kokemuksia maakunnan sisäisestä yhdessä tekemisestä, ja tässä muutoksessa yhä syvennämme yhteistyötä ja hyvien käytäntöjen jakamista”, sanoo Satakunnan yhteistoimitusta johtava Satakunnan Kansan vastaava päätoimittaja Tomi Lähdeniemi.

Muutoksessa erillinen Helsingin Sanomien Tampereen aluetoimitus lakkaa. Pirkanmaan yhteistoimitus tuottaa alueensa uutisoinnin myös Helsingin Sanomien käyttöön.

Paikallismedian painettujen lehtien ilmestymispäivissä tapahtuu muutoksia 3. toukokuuta lähtien: osassa paikallismediabrändeistä painetun lehden ilmestymispäivät muuttuvat ja osassa monipäiväisistä vähenee yksi viikoittainen ilmestymispäivä. Muutoksessa tilaushinta laskee.

”Paikallismedioiden journalismin tärkeä rooli säilyy digitaalisessa ajassa. Tunnistamme myös paperilehden tärkeyden paikallisille asiakkaillemme. Lukijalle läheinen lehti kertoo jatkossakin paikalliset uutiset nopeasti ja luotettavasti. Mainostajalle puolestaan tarjoamme vaikuttavia ja monipuolisia alueellisia markkinointiratkaisuja”, sanoo Sanoma Media Finlandin uutis- ja featuremedia -yksikön liiketoimintajohtaja Petteri Putkiranta.

”Uskomme, että tehtävät muutokset palvelevat paikallista asiakasta ja vahvistavat digitaaliseen journalismiin pohjaavaa liiketoimintaamme. Valitettavasti näillä muutoksilla on myös henkilöstövaikutuksia. Kiitän yhdessä päätoimittajien kanssa jokaista, joka on tehnyt toimituksissa koronavuoden poikkeusoloissa tärkeää työtään, ja toivotamme kaikkea hyvää tulevaan”, Putkiranta sanoo.

Lisätiedot
Viestintä- ja kulttuurijohtaja Hanna Johde, Sanoma Media Finland, p. 040 673 8977

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.