Osaa Ruudun sisällöstä voi edelleen katsella myös täysin maksutta, kun on rekisteröitynyt ja kirjautunut palveluun. Tällöin mainontaa näytetään enemmän kuin uudessa tilausvaihtoehdossa.
Ruutu tuo markkinoille uuden tilaustuotteen, joka yhdistää mainokset edulliseen hintaan ja sisältää pääsyn kaikkiin Ruutu+-ohjelmiin. Tarjolla on edelleen myös mainokseton Ruutu+-tilaus, joka pysyy ennallaan. Uudella tuotteistuksella vastataan kuluttajien ja mainostajien toiveisiin.
Uusi Ruutu+-tilausvaihtoehto avaa pääsyn kaikkiin Ruutu+-ohjelmiin 6,95 euron kuukausihinnalla. Erona tuttuun 9,95 euron hintaiseen tilaukseen on se, että uudessa vaihtoehdossa katsojalle näytetään myös mainontaa. Mainonnan määrä riippuu katsotusta sisällöstä. Esimerkiksi draamasarjoissa, elokuvissa ja urheilussa mainoksia näytetään vain ohjelmien alussa eikä keskikatkoja ole.
Osaa Ruudun sisällöstä voi edelleen katsella myös täysin maksutta, kun on rekisteröitynyt ja kirjautunut palveluun. Tällöin mainontaa näytetään enemmän kuin uudessa tilausvaihtoehdossa.
Ruudun tuoteuudistusta edelsi kattava tutkimus, jossa selvitettiin asiakkaiden toiveita. Tilausvideopalveluiden kuluttajat haluavat katsoa sisältöjä valitsemanaan ajankohtana ja uutena ilmiönä valinnanvapautta halutaan myös mainosten katselun, lisäpalveluiden tilaamisen ja hinnoittelun suhteen.
”Haluamme Ruudun uudella tuotteistuksella palvella entistä paremmin sekä kuluttajia että mainostajia. Samalla kun tuomme asiakkaillemme lisää valinnanvaraa, tarjoamme mainostajille korkeampaa tavoittavuutta ja uusia kohdennusmahdollisuuksia. Uusi mainoksia sisältävä tilaustuote on vapaasti kaikkien ostettavissa ja ainut laatuaan kotimaan markkinalla”, kertoo Nelonen Median liiketoimintajohtaja Kari Laakso.
Ruutu+-tilaukseen sisältyy molemmilla kuukausihinnoilla Ruudun alkuperäissarjat, elokuva- ja lastenohjelmakirjasto, kattava valikoima liveurheilua ja ennakkojaksoja kotimaisista suosikkisarjoista.
Ruudun monipuoliset Paramount+, Viasat World, Qello Concerts ja Yogaia -lisäpalvelut voi yhdistää kumpaan tahansa tilausvaihtoehtoon.