Sanoma Oyj, pörssitiedote, 21.12.2021 klo 14.30

Muutos Sanoman johtoryhmässä: Alex Green nimitetty talousjohtajaksi 1.3.2022 alkaen

Alex Green (51), matemaattisten tieteiden kandidaatti (väitellyt), on nimitetty Sanoma Oyj:n talousjohtajaksi 1.3.2022 alkaen. Alex Green vastaa Sanoman taloustoiminnoista ja on konsernin johtoryhmän jäsen. Hän raportoi Sanoman toimitusjohtaja Susan Duinhovenille. Sanoman nykyinen talous- ja operatiivinen johtaja Markus Holm jatkaa yhtiön palveluksessa 1.7.2022 saakka keskittyen tehtäviensä siirtämiseen ja strategisiin kehityshankkeisiin.

Alex Green siirtyy Sanomalle eBay:stä, jossa hän on vuodesta 2013 toiminut talousjohtajana eBay Classifieds Groupissa (eCG), jonka vuotuinen liikevaihto on miljardi Yhdysvaltain dollaria. Alex Green vastasi myös eCG:n siirtymisestä osaksi Adevintaa vuonna 2021. Ennen eCG:tä hän työskenteli erilaisissa johtotehtävissä eBay-konsernissa vuodesta 2006 alkaen, mm. Skypen globaalina controllerina. Aiemmin Alex Green on työskennellyt erilaisissa talous- ja controller-tehtävissä Factivassa (tuolloin osa Dow Jones/Reuters-konsernia) ja Exxon Mobilessa. Hän aloitti ammatillisen uransa valmistumalla laillistetuksi tilintarkastajaksi (ACA) Coopers & Lybrandilla (nykyisin osa PwC:tä) Lontoossa vuonna 1992.

“Olen iloinen voidessani toivottaa Alex Greenin tervetulleeksi Sanomalle. Hänellä on laaja taloustausta ja vahvat näytöt taloustoimintojen rakentamisesta ja johtamisesta nopeasti kasvavassa digitaalisessa liiketoiminnassa, ja hän on arvokas lisä johtoryhmäämme. Olen tyytyväinen siitä, että meillä on mahdollisuus kunnolliseen siirtymävaiheeseen, mikä takaa jatkuvuuden”, sanoo Susan Duinhoven. “Haluan mitä lämpimimmin kiittää Markus Holmia hänen mittavasta panoksestaan Sanoman strategisen transformaation toteuttamisessa. Lisäksi Sanoman talous- ja tukitoiminnot ovat ottaneet merkittäviä kehitysaskelia hänen johdollaan viimeisten viiden vuoden aikana. Sen ansiosta meillä on vankka perusta jatkaa perus- ja toisen asteen oppimisliiketoimintaan keskittyvän kasvustrategiamme toteuttamista erityisesti yritysostoin”, Duinhoven jatkaa.

“Sanoma on toteuttanut mittavan transformaation viime vuosina ja olen todella innoissani päästessäni tässä vaiheessa mukaan yhtiöön. Erityisesti minuun vetoaa Sanoman oppimis- ja medialiiketoiminnan positiivinen vaikutus yhteiskuntaan. Kolmen pienen, juuri koulu-uraansa aloittelevan tytön isänä odotan erityisesti sitä, että pääsen mukaan kasvattamaan Sanoman perus- ja toisen asteen opetukseen keskittyvää liiketoimintaa”, sanoo Alex Green.

“Sanoma on viime vuosina toteuttanut merkittävän strategisen käänteen johtavaksi eurooppalaiseksi perus- ja toisen asteen oppimisen yhtiöksi, joka on myös Suomen johtava monikanavainen mediatalo. Olen ylpeä ja kiitollinen siitä, että olen ollut mukana täällä mielenkiintoisella muutosmatkalla ja erityisesti siitä, mitä olemme yhdessä saaneet aikaan. Nyt on hyvä hetki ojentaa viestikapula seuraajalleni. Viiden työntäyteisen vuoden jälkeen haluan nyt antaa enemmän aikaa perheelleni ja omille kiinnostuksen kohteilleni, ja miettiä rauhassa seuraavaa uravaihettani”, sanoo Markus Holm.

1.3.2022 alkaen Sanoman johtoryhmän muodostavat toimitusjohtaja Susan Duinhoven, talousjohtaja Alex Green, Sanoma Learningin toimitusjohtaja Rob Kolkman ja Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pia Kalsta.

Lisätietoja
Kaisa Uurasmaa, sijoittajasuhde- ja vastuullisuusjohtaja, puh. 040 560 5601

Sanoma 

Sanoma on innovatiivinen ja ketterä oppimisen ja median yhtiö, jolla on vaikutus miljoonien ihmisten elämään joka päivä. Vastuullisuusstrategiamme avulla vahvistamme positiivista vaikutustamme yhteiskuntaan ja minimoimme ympäristöjalanjälkeämme. Olemme sitoutuneet YK:n kestävän kehityksen periaatteisiin ja allekirjoittaneet YK:n Global Compact −aloitteen.

Oppimisen tuotteemme ja palvelumme auttavat opettajia kehittämään lasten taitoja niin, että jokainen saavuttaisi parhaat mahdolliset oppimistulokset. Tarjoamme painettuja ja digitaalisia oppimateriaaleja sekä digitaalisia oppimis- ja opetusalustoja ala- ja yläkouluihin sekä toiselle asteelle. Haluamme kasvattaa liiketoimintaamme Euroopassa.

Mediamme Suomessa tarjoavat riippumatonta journalismia ja kiinnostavaa viihdettä tulevillekin sukupolville. Ainutlaatuinen monikanavainen portfoliomme mahdollistaa kumppaneillemme markkinoiden laajimman peiton ja vaikuttavimmat markkinointiratkaisut.

Nykyään toimimme yhdessätoista Euroopan maassa ja työllistämme lähes 5 000 ammattilaista. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli n. 1,1 miljardia euroa ja operatiivinen liikevoittoprosentti ilman hankintamenojen poistoja 14,7 %. Sanoman osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoja osoitteessa www.sanoma.com/fi.