Uskomme, että jokainen oppilas ansaitsee yhdenvertaisen mahdollisuuden oppia. Erityistä tukea oppimiseen tarvitsevien lasten määrä on kansainvälisesti kasvussa, mikä johtuu pääasiassa yhä laajemmasta tieteellisestä tutkimuksesta, diagnostisten työkalujen kehityksestä ja kasvavasta tietoisuudesta. Vastatakseen tähän kasvavaan kysyntään oppimisalan yhtiömme, kuten Nowa Era Puolassa ja Sanoma Utbildning Ruotsissa, kehittävät tuotteita lapsille, joilla on oppimisvaikeuksia tai erityistarpeita.
Erityistarpeet viittaavat lapsiin, joilla on esimerkiksi puhehäiriö, lukivaikeus tai keskittymishäiriö, tai jotka kuuluvat autismikirjoon. Yhdenvertaisuuden huomioiminen koulutuksessa ja luokkahuoneissa saa yhä enemmän huomiota, ja erityislapset osallistuvat entistä useammin tavalliseen luokkaopetukseen.
Puolassa kehitetään tuotteita erityislapsille, joiden määrä kouluissa kasvaa
Puolassa noin 35 prosentilla kouluikäisistä on diagnosoitu erityistarve, ja suurin osa näistä lapsista osallistuu tavalliseen luokkaopetukseen. Uusimman tutkimuksen* mukaan jopa 75 prosenttia alakoulun ensimmäisillä luokilla olevista lapsista tarvitsee puheterapiaa puheen tai kommunikoinnin häiriöihin.
Vastatakseen tähän kasvavaan tarpeeseen Nowa Era on kehittänyt oppimateriaalikokonaisuuksia erityislapsille esikouluun ja alakouluun. Näiden oppimateriaalien terapeuttinen vaikutus on osoitettu kliinisissä testeissä, ja kuudella Nowa Eran tuotteella on lääkinnällisen laitteen status. Tuotteet täydentävät erityislapsien kokonaisvaltaista terapeuttista suunnitelmaa. Erityislapsille suunnattujen oppimateriaalien suunnittelussa keskeistä on lasten yksilöllisten tarpeiden ja vahvuuksien ymmärtäminen ja sisällön mukauttaminen oppimiskyvyn häiriön mukaisesti. Kaiken kaikkiaan päämäärä on sama kuin aina opetuksessa: kehittää lasten taitoja niin, että jokainen saavuttaisi parhaat mahdolliset oppimistulokset.
Nowa Eran laajaan tuoteportfolioon kuuluu muun muassa Logopedia Pro, joka on suunniteltu lapsille, joilla on kielellisiä haasteita tai kommunikointi- tai puhevaikeuksia. Autism Pro on puolestaan suunnattu opettajille ja terapeuteille, jotka työskentelevät lasten kanssa, jotka kuuluvat autismikirjoon tai joilla on sosiaalisia ja emotionaalisia vaikeuksia.
LexiaProvia: kattava digitaalinen tietokanta lapsille, joilla on kielellisiä erityisvaikeuksia
Ruotsissa kehitetty LexiaProvia tukee oppilaita, joilla on lukivaikeus tai muita kielellisiä vaikeuksia sekä aikuisia, joilla on afasia. LexiaProvialla on useamman vuosikymmenen historia ruotsalaisessa opetuksessa. Tänä päivänä LexiaProvia on saatavilla verkossa, mikä mahdollistaa pääsyn yhä useammalle ja paremman käytettävyyden.
Digitaalinen tuote koostuu kahdesta kokonaisuudesta: Lexia ja Provia. Lexia on tietokanta, jossa on yli 1 800 harjoitusta. Provia puolestaan on tietokanta, jossa on kokeita eri kielellisille alueille. Suosituksena on, että ennen jokaisen kouluvuoden alkua oppilaat suorittavat kokeen Proviassa, jotta opettajat voivat nopeasti tunnistaa oppilaat, joille on mahdollisesti kehittymässä lukivaikeus tai muu kielellinen vaikeus. Provian avulla jokaisen lapsen kielellinen taso arvioidaan kokeiden avulla usealla eri osa-alueella. Tulosten perusteella Provia ehdottaa automaattisesti oppilaalle harjoituksia. Opettajat voivat myös helposti suunnitella ja seurata oppilaiden työskentelyä ja kehittymistä. Käyttääkseen LexiaProviaa opettajien ei tarvitse olla erikoistuneita lukivaikeuksiin, ja ohjelmaa voidaan käyttää koko luokalle esimerkiksi oikeinkirjoitusharjoituksiin.
(*Tutkimuksen tekijä tri Ewa Jeżewska-Krasnodębska, Faculty of Medicine, Lazarskin yliopisto)
Tämä artikkeli on osa juttusarjaa, jossa esitellään Learning-liiketoimintamme tuotteita ja palveluita ympäri Eurooppaa. Sanoman tavoitteena on kehittää yhdenvertaisia oppimisratkaisuja Sanoman vastuullisuusstrategian mukaisesti. Nowa Era ja Sanoma Utbildning ovat osa Sanoma Learning -liiketoimintaa, joka tavoittaa yli 20 miljoonaa oppilasta 11 maassa.
Nowa Era on Puolan suurin oppimateriaalien kustantaja, jonka laaja tuoteportfolio tarjoaa oppimisratkaisuja kaikille koulutusasteille ja kaikkiin oppiaineisiin, mukaan lukien vieraat kielet ja oppimateriaalit erityislapsille. Sanoma Utbildning on yksi kolmesta suurimmasta oppimateriaalien kustantajasta Ruotsissa. Se kehittää sekä painettuja että digitaalisia oppimateriaaleja kaikkiin oppiaineisiin.