Teksti Jenni Rinkinen, kuva Median museo ja arkisto Merkki
Päivälehden museo on uudistunut ja samalla museon nimi vaihtuu. Helsingissä Ludviginkadulla sijaitsevan museon ja arkiston nimi on nyt Median museo ja arkisto Merkki.
Merkki avautuu lauantaina 2. joulukuuta. Museo on auki joka päivä klo 11–17 ja sinne on aina vapaa pääsy.
Uuden museon päätehtävänä on toimia sananvapauden, journalismin ja lukutaidon puolustajana.
”Muutokset ovat jännittäviä ja haikeitakin, mutta muutosta tarvittiin. Merkki on jo herättänyt ilahtuneita reaktioita, mutta varmasti vanhaa tullaan myös kaipaamaan”, tapahtumakoordinaattori Aikku Meura kertoo.
Merkin edeltäjä Päivälehden museo ja arkisto avattiin 17. marraskuuta 2001. Museon tärkeänä missiona oli jo silloin edistää medialukutaitoa ja erityisesti lasten ja nuorten lukuharrastusta.
Merkin ytimessä on median ulottuvuuksien käsittely lehdistönvapaudesta meemeihin. Merkissä pääsee pohtimaan, miksi sarjakuvia ja jopa koulukirjoja on sensuroitu tai miksi salaliittoteoriat ovat niin suosittuja. Ovatko kissavideot journalismia? Entä miltä tuntuu, kun oma kuva julkaistaan harhaanjohtavassa yhteydessä?
”Olemme uudistaneet lapsille ja nuorille tarjottavia pedagogisia sisältöjä. Koulut ja varhaiskasvatus ovat meille tärkeä kävijäryhmä, joille museo on mediaan liittyvän oppimisen tila”, Meura sanoo.
Kaikki opastukset ja työpajat ovat ryhmille maksuttomia, mikä helpottaa koulujen vierailumahdollisuuksia. Myös monikielisyys on huomioitu: näyttelytekstejä voi lukea nyt kahdeksalla, kohta kolmellatoista kielellä.
Merkki sijaitsee Päivälehden museon tapaan entisissä Helsingin Sanomien toimitiloissa. Vanhan sanomalehtitalon tunnelma on tärkeä osa kokemusta ja Päivälehden ja HS:n historia elää myös uudistuneessa Merkissä.
Merkin ensimmäinen vaihtuva näyttely avautuu tammikuussa: se esittelee taiteilija Oki Räisäsen Helsingin Sanomissa 1930-luvulla julkaistuja poliittisia pilapiirroksia.
Museon kanssa samassa rakennuksessa toimii mediahistorian arkisto ja museon näyttelytilassa on arkiston itsepalvelupiste, jossa voi tutustua muun muassa Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien uutisarkistoihin.
Merkkiä ylläpitää yksityinen ja yleishyödyllinen Helsingin Sanomain Säätiö, joka tukee viestintään ja viestintäteollisuuteen sekä sananvapauden edistämiseen liittyvää tutkimusta.