Teksti Jenni Rinkinen, kuvat Samuli Pulkkinen
Kun Minna McGill valittiin Vauva-lehden päätoimittajaksi 20 vuotta sitten, lähti hän ottamaan selvää, mitä elämänvaihelehdeltä odotetaan. Vuodet ovat opettaneet paljon lukijasuhteesta, kerronnasta, konseptoinnista, kohderyhmistä ja niiden tarpeista. Niille opeille on käyttöä nyt Kodin Kuvalehdessä ja ET-lehdessä.
”Koskaan ei ole ollut niin kiinnostavaa tehdä aikakauslehteä kuin nyt. Enää ei riitä, että tehdään mielenkiintoista, on myös osattava tehdä kohderyhmälle merkityksellistä”, hän sanoo.
Kaksi ja puoli vuotta sitten McGill lähti vetämään ET-lehteä Kodin Kuvalehden lisäksi. Hän otti tarjotun tehtävän vastaan, käynnistäjä ja uudistaja kun on. Mutta hetken se vaati miettimistä: Kodin Kuvalehti ja ET-lehti ovat Sanoman suurimpia aikakauslehtiä ja kaksi erillistä lehtibrändiä, joilla on omat kohderyhmänsä.