Aija Andersson kertoo Kodin Kuvalehden jutussa vuodestaan, ajatuksista ja asioista sen aikana. Kuva: Milka Alanen

Kodin Kuvalehdessä viime vuoden alussa julkaistu juttu ”Hyvä vuosi” on yksi kolmesta Vuoden juttu -ehdokkaasta Suuri journalistipalkinto -kilpailussa. Jutun on kirjoittanut toimittaja Anna Pihlajaniemi, sen on tuottanut ja editoinut Ulla Ahvenniemi, ulkoasusta vastaa graafikko Johannes Laukkanen ja valokuvat ovat Milka Alasen ja Aija Anderssonin.

”Ilahduin ehdokkuudesta monesta syystä. Saimme aikaan yhdessä innostumalla ja tekemällä jutun, jonka arvo ja tärkeys nähtiin. Aikakauslehdessäkin voidaan kertoa yksittäisten ihmisten tarinoiden kautta suurista asioista”, Pihlajaniemi sanoo.

Lue, mitä Anna Pihlajaniemi kertoo jutun tekotavasta ja taustoista.

Näin syntyi juttu Aija Anderssonista

Teksti: Anna Pihlajaniemi

Haastattelupyynnön esittäminen jännitti. Yritin valita sanani oikein, että en kuulostaisi tökeröltä tai tungettelevalta.

Silmiini oli vähän aiemmin osunut Kansan Uutisissa ollut lehtijuttu 38-vuotiaasta runoilija Aija Anderssonista. Lääkärit olivat arvioineet, että hänellä oli vuosi elinaikaa. Aija oli päättänyt käyttää viimeisen vuotensa mahdollisimman hyvin, eli elämiseen. Hän ei halunnut vointiaan heikentäviä sytostaattihoitoja, koska lääkärit sanoivat, että ne eivät voisi kuitenkaan parantaa hänen syöpäänsä.

Aija ei halunnut surra sitä, että kuolisi kohta.

Esitin haastattelupyynnön, koska halusin kuulla lisää Aijan ajatuksia elämästä ja kuolemasta. Hän kutsui minut kotiinsa aamupäivällä, kun tytär olisi lähtenyt kouluun ja voisimme jutella rauhassa.

Sävyt joita mietimme

Juttu ei ikinä synny yksin. Vaikka itse kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa, se on vain murto-osa koko jutun tekemisen prosessista.

Aloimme suunnitella juttua Aijasta Ulla Ahvenniemen ja Johannes Laukkasen kanssa.

Ulla on tuottaja, joka innostuu kanssani jokaisesta aiheesta ja tiristää periksiantamattomuudellaan minusta ja työstäni esiin parhaan mahdollisen. Ulla estää myös kielelliset hölmöilyni ja sanoo suoraan, kun joku ei toimi. Usein ymmärrämme toisiamme puolesta sanasta.

Johannes on graafikko, joka osaa nähdä, miten jokainen jutussa oleva kuva voi parhaimmillaan olla kokonainen tarina. Hän saa kiinni erilaisten juttujen erilaisista sävyistä. Johanneksen pieni kysymys tai huomio on monta kertaa niksauttanut jutun päässäni uuteen, parempaan asentoon.

Puhuimme Ullan ja Johanneksen kanssa, että Aijasta ei tehtäisi selviytyjää tai uhria, koska sellainen hän ei ole. Itkettäviä juttuja syövästä on ollut riittämiin. Jos tekisimmekin valoisan jutun, mietimme.

Aija oli kertonut, että hän haluaa nauttia tavallisten päivien iloista. Päätimme kertoa niistä. Mietimme, onkohan hän ottanut kännykän kameralla kuvia arkisista, kivoista asioista. Keksimme kysyä, saisimmeko käyttää jutussa hänen ottamiaan kuvia. Jossain vaiheessa aloimme ajatella, että jutun voisi yrittää rakentaa vuoden kulun mukaan.

Jos olisin yrittänyt miettiä yksin tätä kaikkea, mistään ei olisi tullut yhtään mitään.

Ajatuksissa mukana

Tavatessamme kysyin Aijalta, miten hän käytännössä kuolee, kun sen aika on. Se ei ollut helppo kysymys esitettäväksi, kuten ei moni muukaan. Aija teki asenteellaan keskustelusta kuitenkin mutkattoman.

Sain kyyneleet silmiini vain kerran. Silloin puhuimme Aijan tyttärestä.

Aija kertoi paljon ja kuuntelin kiitollisena. Kaikkea hän ei halunnut lehteen, ja kunnioitin sitä toivetta. Sovimme, miten menettelisimme, jos Aija ehtisi kuolla ennen kuin ehdin kirjoittaa jutun valmiiksi.

Valokuvaaja Milka Alanen kävi kuvaamassa Aijan yhtenä joulukuisena päivänä. Ulkona oli kylmä, ja Aijan toisen jalan proteesi jäätyi. Aurinko tuli kuitenkin hetkeksi esiin ja Milka sai sen vangittua kuvaan.

Välillä ajattelen, että supertaitava Milka tartuttaa jokaiseen ottamaansa kuvaan myös ripauksen omaa herkkyyttään ja lämpöään.

Kun kirjoitin juttua, Aija oli ajatuksissani silloinkin, kun työpäivä oli ohi. Mietimme Ullan kanssa kaikkea mahdollista: ensin jutun rakennetta, viimeiseksi yksittäisiä sanoja.

Johannes valitsi jutun ensimmäiseksi kuvaksi sellaisen, jossa Aija katsoo suoraan kohti ja hymyilee. Se kuva oli Milkankin suosikki. Ulla keksi otsikon: Hyvä vuosi.

Aijasta ja enemmän

Aijasta kertovasta jutusta tuli monelle lukijalle tärkeä. Kun juttu ilmestyi viime vuoden tammikuun lopussa, saimme paljon palautetta. Mieleeni jäi lukijan viesti, jossa sanottiin: "Olipa erilainen juttu kuoleman lähestyessä: ei peläten vaan nauttien."

Viesti sai mieleni hyväksi, olimme siis osanneet luoda oikean kuvan. Juuri nauttien Aija oli valinnut elää. Hän oli halunnut itselleen vuoden, jonka aikana kuuntelee ihanaa musiikkia, nauttii hyvästä ruuasta ja juomasta, katsoo elokuvia, soittaa pianoa, nukkuu ja myös valvoo sekä viettää aikaa rakkaittensa kanssa.

Lukijat eivät unohtaneet Aijaa, vaan aina välillä myöhemminkin joku kysyi hänen vointiaan. Minäkin mietin sitä.

Tammikuussa 2023 sain kuulla, että juttumme Aijasta on valittu yhdeksi kolmesta Vuoden juttu -ehdokkaasta Suuri journalistipalkinto -kilpailussa.

Ilahduin monesta syystä. Saimme aikaan yhdessä innostumalla ja tekemällä jutun, jonka arvo ja tärkeys nähtiin. Aikakauslehdessäkin voidaan kertoa yksittäisten ihmisten tarinoiden kautta suurista asioista.

Juttu Aijasta ei ole vain juttu Aijasta. Se laajenee jutuksi siitä, mitä on hyvä elämä ja myös hyvä kuolema – sekä siitä, millaiset mahdollisuudet yhteiskunta niihin tarjoaa.

Kun vuosi päättyi

Ilman Aijaa ei olisi juttua. Olen kiitollinen, että hän luotti minuun.

Hyvä vuosi -juttu ilmestyi vuosi sitten tammikuussa muutama päivä sen jälkeen, kun lääkärin Aijalle arvioima vuosi elinaikaa oli täyttynyt.

Aija elää yhä.

”Viime vuotta ei pitänyt minulle lääkärien ennustusten mukaan enää tulla. Piti tulla päivä nolla. Mutta tulikin monta lautapeli-iltaa, hikoilua kuntosalilla, hyviä kirjoja ja mieleenpainuvia keskusteluja”, Aija sanoo nyt, helmikuussa 2023.

Kesällä Aija matkusti junalla Kööpenhaminaan perheensä kanssa. Sillä matkalla huomattiin, että tytär on jo kasvanut Aijan ohitse.

Kööpenhaminasta Aijaan tarttui pyöräilyinnostus. Hän rohkaistui opettelemaan pyöräilyä proteesi jalassa. Pyörää piti hieman muunnella, mutta harjoittelun jälkeen Aija kiisi eteenpäin.

Vuoden aikana Aija taisteli byrokratian kanssa saadakseen syövän vuoksi amputoituun jalkaansa sopivamman proteesin. Oma kärsimättömyys ja byrokratian hitaus olivat hankala yhdistelmä.

Aija on keskittynyt kirjoittamiseen. Viime keväänä ilmestyi hänen runokokoelmansa Eutanasia. Kolmas teos, piensäeromaani Pii, ilmestyy syksyllä.

Vuoteen mahtui paljon enemmän naurua ja iloa kuin itkua ja surua, Aija sanoo.

”Sairauteni uinuu. Jokin on hidastanut sen etenemistä. Paljonko minulla on aikaa, sitä voi tietenkin arvailla. Mutta elämä on arvaamaton eikä taivu ennusteille.”

Hyvä vuosi -juttu ilmestyi Kodin Kuvalehdessä tammikuussa 2022. Lue se tästä.