Sanomalaiset Ahmed Shafaat (vas.), Muhammad Faizan, Azhar Munir ja Zahoor Khan kertovat omin sanoin, mistä ramadanissa on heille kyse. Kuva: Samuli Pulkkinen
Kysyimme neljältä Sanomalla työskentelevältä muslimilta, mitä he haluaisivat muiden ymmärtävän muslimien pyhästä kuukaudesta ramadanista ja miten työpäivä sujuu paastoten.
”Ramadanin ajankohta vaihtelee vuosittain, koska se seuraa islamilaista kuukalenteria, jossa on 354 päivää. Tämä tarkoittaa sitä, että ramadan alkaa yleensä 10-11 päivää aikaisemmin kuin edellisenä vuotena” selittää Zahoor Khan, Solution Architect ja Head of Digital Advertising Technology team.
Vaikka ramadan tunnetaan parhaiten auringonnoususta auringonlaskuun kestävästä paastosta, ei ruuasta, juomasta ja muista fyysisistä tarpeista pidättäytyminen ole itsetarkoitus, vaan tapa päästä lähemmäs jumalaa, Allahia.
”Siinä on kyse sielun puhdistumisesta, omien halujensa kontrolloinnista sekä itsekurin vahvistamisesta” Khan selittää.
Iso osa ramadania, kuten koko islaminuskoa, on hyväntekeväisyys. Muslimin tulisi jakaa 2,5 prosenttia palkastaan ja varallisuudestaan hyväntekeväisyyteen. Hyväntekeväisyys ymmärretään Khanin mukaan myös rahalahjoituksia laajemmin: hyvän tekeminen voi tarkoittaa myös naapurin tai yhteisön auttamista tavalla, johon itse omassa tilanteessaan pystyy. Kaikilla ei ole varaa lahjoittaa merkittäviä summia rahaa, mutta jokaisella on varaa tehdä jotakin hyvää toisten eteen.
”Paastoaminen ja hyväntekeväisyys ramadanin aikana ovat toisiaan täydentäviä käytäntöjä, jotka vahvistavat ihmisen suhdetta Jumalaan ja lähimmäisiin. Auttamalla apua tarvitsevia voimme osoittaa myötätuntoa ja solidaarisuutta ihmiskuntaa kohtaan.”
Pyysimme Zahoor Khania ja kolmea muuta Sanomalla työskentelevää muslimia kertomaan, mitä ramadanista ei aina ymmärretä, miltä paastoaminen tuntuu ja miten id al-Fitriä juhlitaan. Zahoor Khanin lisäksi kysymyksiin vastasivat Data Scientist Ahmed Shafaat, Lead Data Engineer Muhammad Faizan sekä Senior Data Engineer Azhar Munir.
Millaisia kysymyksiä tai väärinymmärryksiä ei-muslimeilla on ramadanista?
Ahmed: Ramadan ei ole pelkästään ruuasta ja juomasta pidättäytymistä. Harjoitamme itseämme pidättäytymään myös kaikenlaisesta negatiivisesta toiminnasta päivittäisessä elämässä. Mielestäni ramadanissa on enemmän kyse hengellisestä reflektoinnista ja itsekurin harjoittamisesta. Kaikkien aikuisten muslimien ei tarvitse paastota ramadanin aikana: sairauden, raskauden, imetyksen, kuukautisten tai matkustelun aikana paastoa ei tarvitse noudattaa. Ja kyllä, pidättäydymme myös veden juomisesta.
Zahoor: Ramadan ei ole pelkästään paastoamista tai pelkästään uskonnollinen asia. Se on myös itsekuria, hurskautta, anteliasta hyväntekeväisyyttä ja hengellistä heräämistä. Ja paastollahan on monia hyviä terveysvaikutuksia!
Azhar: Paastoaminen liittyy enemmän mieleen kuin kehoon. Tarkoituksena on kantaa velvollisuutemme itseämme, läheisiämme ja työtämme kohtaan, hakea vahvempaa yhteyttä luojaamme, auttaa läheisiä ja rakentaa siltoja, olla puhumatta pahaa, olla ylipäätään puhumatta tarpeettomasti. Syömättä oleminen aamunkoitosta myöhäiseen iltaan on enemmänkin vain muistutus kaikesta siitä, mistä ramadanissa on kysymys.
Muhammad: Joskus kollegat kysyvät, eikö edes vettä saa juoda paaston aikana. Kyllä, näin se on. Joskus kuulee puhuttavan, että ramadanin osuminen kesään voi Suomessa olla vaarallista, koska päivänvaloa riittää jopa 21 tuntia vuorokaudessa. Minulle se on kuitenkin ihan okei.
Miten paasto vaikuttaa päivittäiseen elämääsi?
Ahmed: Minulla voi olla päänsärkyä tai väsymystä, sillä heräämme ramadanin aikaan kahden-kolmen aikaan yöllä syömään. Tästä syystä kollegani saattavat nähdä minut joskus haukottelemassa!
Zahoor: Ramadanin alussa muutamina ensimmäisinä päivänä voi olla nälkä, päänsärkyä tai energiat vähissä. Keho kuitenkin sopeutuu nopeasti, ja saatan jopa tuntea itseni tavallista energisemmäksi ja keskittyneemmäksi. Auringonlaskun jälkeen voin nauttia herkullisia ruokia, mutta jo muutaman lusikallisen jälkeen tunnen itseni kylläiseksi. Keho on kyllä ihmeellinen.
Azhar: Nukkuminen on minulle hieman vaikeaa ramadanin aikaan, joten saatan vaikuttaa töissä välillä hieman uneliaalta. Muuten kaikki hyvin!
Muhammad: Muutamat ensimmäiset päivät voivat olla vähän haastavia, mutta sen jälkeen tuntuu aika normaalilta. Minua ei varsinaisesti väsytä päivisin, mutta iltaa kohden energiat alkavat olla vähän vähissä.
Miten toivoisit työnantajasi tai työkavereidesi huomioivan ramadanin?
Ahmed: No ylimääräiset torkut päivällä kelpaisivat, haha.
Zahoor: Tietoisuutta ja ymmärrystä ramadanista, ehkä myös tilojen tarjoaminen Eidin juhlistamiseen, sillä se on meille tärkeydessään joulun kaltainen juhla. Tämä loisi inklusiivisempia työpaikkoja ja yhteisön tuntua kaikille. Työntekijät saattaisivat myös kaivata hiljaista paikkaa, jossa rukoilla ja meditoida päivän aikana.
Azhar: Tiimini on ollut tosi ymmärtäväinen ajoittaista uneliaisuuttani tai satunnaisia aikataulumuutoksia kohtaan. Oikeastaan kaipasin vain tätä mahdollisuutta jakaa ajatuksiamme ramadanista.
Muhammad: Kaipaisin vain vähemmän kokouksia, koska puhuminen vie enemmän energiaa. Minulla on paljon energisempi olo päivinä, jolloin kokouksia on vähemmän. Ja totta kai palkallinen loma Eid al-Fitrin aikana olisi mahtava kannustin.
Miten juhlistat id al-Fitriä?
Ahmed: Kotona Pakistanissa saamme aina uusia vaatteita ja pieniä lahjoja (idi) vanhemmilta ja sukulaisilta. Koko iso perhe kokoontuu yhteen ja aina syödään hyvin. Suomessa juhlin id al-Fitriä ystävien kanssa. Teemme yhdessä ruokaa tai menemme jonnekin kivaan paikkaan ja teemme jotakin mukavaa.
Zahoor: Kotimaassani rukoilemme yhdessä heti aamulla, pukeudumme parhaimpiimme ja jaamme lahjoja ja makeisia läheisten kesken. Vietämme aikaa perheen ja ystävien kanssa, käymme sukulaisissa ja nautimme yhdessä herkullisesta ruuasta. Juhlallisuudet jatkuvat yleensä 2-3 päivää, sillä kyseessä on yleinen juhlapyhä. Suomessa taas vietämme yleensä koko päivän töissä sen jälkeen, kun olemme aamulla käyneet rukoilemassa jossakin läheisessä moskeijassa. Suomessa ollessani todellakin kaipaan isoja juhlallisuuksia.
Azhar: Nautimme herkullisista kotiruuista perheen ja ystävien kanssa – joko kasvokkain tai etäyhteyksin.
Muhammad: Juhlimme perheen ja ystävien kanssa. Yleensä vuokraamme jonkun tilan, jossa perheet voivat kokoontua ja jossa nautimme kotona valmistamamme juhla-aterian.