Digimainonnan hiilijalanjälki puhuttaa – ”Sanoma Ad Manager on yksi maailman vastuullisimpia kanavia mainonnan ostamiseen”

12.06.2024

Sanoma Media Finland

Jonne Ansamaan mukaan on tärkeää miettiä, miten Sanoma voi parhaiten auttaa vastuulliseen mainontaan ja markkinointiin.

Teksti: Tuula Waris, kuvat: Samuli Pulkkinen

”Suurin osa sanomalaisista ei varmasti tiedä, mitä työpöydälleni päätyy, sillä en tiedä sitä itsekään”, summaa development manager Jonne Ansamaa.

Rönsyävän työnkuvan ansiosta Ansamaa on tullut tutuksi monelle sanomalaiselle: hänellä on esimerkiksi vastuu erilaisista kehitysmalleista B2B:ssa ja digissä sekä Adtechin tuoteomistajuus. Saattaapa joku muistaa myös Jonne Ansamaan Suuri Seikkailu -ohjelman finaalista vuonna 2005. 

Mutta varsinainen kuuma peruna on kuitenkin mainonnan hiilijalanjälki, jota reality-seniori Ansamaa työstää ja edustaa samalla Sanoma Media Finlandia IAB:n vastuullisen digimainonnan työryhmässä.

 

Mitä ihmettä mainonnan hiilijalanjäljellä oikein tarkoitetaan? Ansamaa valottaa esimerkein. 

Mainonnan hiilijalanjälki on yksi osa laajempaa mainonnan vastuullisuuden kokonaisuutta. Mainostajalla on iso rooli siinä, miten aineisto tuotetaan: lähdetäänkö vaikkapa Islantiin kuvaamaan, tuotetaanko materiaali kotikaupungin studiolla vai luodaanko kuva tekoälyllä? Yllättävää kyllä, esimerkiksi yhden AI-kuvan tekeminen vie saman verran energiaa kuin kännykän lataaminen. Hyötysuhde siis pienenee, mitä enemmän AI-versiointeja tehdään. 

Aineiston valmistuttua seuraava tarkastelukohta on mainonnan jakelu ja ostokanava. Samaa mainospaikkaa voi ostaa useammasta eri paikasta ja pahimmassa tapauksessa ostaja voi kilpailla itseään vastaan, sillä ostoputket sojottavat auki sadoille ellei tuhansille jälleenmyyjille.

”Mitä enemmän väliin tulee eri käsiä, sitä enemmän prosessi vie energiaa, ja kaikki se tapahtuu mikrosekunneissa. Globaalisti se on iso ongelma”, Ansamaa sanoo.

Suomessa tilanne on onneksi parempi, sillä täällä markkina toimii luonnostaan järkevämmin.

”Sanoma Ad Manager on yksi  maailman vastuullisimpia kanavia mainonnan ostamiseen, sillä logistiikkaketju on hyvin optimoitu ja mainonnan kanavana se on todistetusti toimiva. Ja kotimainen tietysti vielä”, Ansamaa kuvailee.

 

"Vastuullisinta mainontaa on sellainen, joka mahdollisimman tehokkaasti löytää juuri oikean kohderyhmän tai kuluttajan", sanoo Jonne Ansamaa.

Vastuullista mainontaa on löytää mahdollisimman tehokkaasti juuri oikeat yleisöt. Se tarkoittaa sitä, että datan täytyy olla kunnossa. Mainospaikkojen pitää olla toimivia ja näkyä. Eikä saa sallia turhan painavia mainoksia, joita sivusto sitten ruksuttaa – ja vie tietysti samalla energiaa. 

”Jos mainostaja joutuu näyttämään samaa mainosta tosi paljon, se kuluttaa energiaa. Mainonnan arvo maksimoidaan, kun tyhjät impressiot ja hukka ovat minimissä.”

Liikkuva mainos kuluttaa enemmän energiaa, mutta voi toisaalta olla taas samaan aikaan tehokkain.

”Valintojen balanssi on löydettävä, koska mahdollisimman vähäpäästöinen mainonta voi myös johtaa vääriin valintoihin”, Ansamaa sanoo.

”Tässä viidakossa toivon, että meillä Sanomalla on arvoa tuottava rooli johtaa keskustelua.”

"Kumppanina haluamme tarjota vastuullisempaa mainontaa."
Jonne Ansamaa

IAB:n mukaan viime vuonna ainoastaan 4 prosenttia mainostajista Suomessa ja 20 prosenttia EU:ssa mittasi mainonnan hiilijalanjälkeä: suurin osa ei siis tällä hetkellä mittaa laisinkaan. Ansamaan mukaan mainostajat ovat viime aikoina heränneet kyselemään hanakammin digimainonnan hiilijalanjäljestä. 

Jonne Ansamaa toivoo, että mittaamiseen saataisiin yhteiset päästölaskentamallit. Yhteinen pelikirja eri medioiden välillä auttaisi mainostajaa, mutta työkaluja puuttuu vielä.

”Kumppanina haluamme tarjota vastuullisempaa mainontaa. Pitää lähteä liikkeelle siitä, että ymmärretään ensin oma pää, sitten asiakkaan ja sitä kautta rakennetaan kumppanuutta”, Ansamaa sanoo.

 

Jonne Ansamaa tunnetaan Sanomalla peruspositiivisena heppuna. Jos Jonne ei hymyile, asiat ovat huonosti. Entä murehtiiko Ansamaa itse digitaalista hiilijalanjälkeään, kun surffaa netissä? Onko mitään, mitä pieni ihminen voi tehdä?

”Käytän dark modea kaikkialla, vaikka tiedostan kyllä, että se on vain pisara meressä. Pyrin kuluttamaan vastuullisia lähteitä ja vältän fake news -sivustoja. Yleisesti on hyvä minimoida kaiken ylimääräisen datan käyttöä, kuten vaikka turhien sähköpostiliitteiden lähettämistä. Kaikki se kuluttaa ylimääräistä energiaa”, Ansamaa listaa.

Ansamaa elää ruuhkavuosiaan, joten tämän hetken Suuri Seikkailu on pilkkoa Padasjoen mökillä klapeja perheen 3- ja 5-vuotiaiden tytärten kanssa.

”Toimistotyön rinnalle kaipaan naturellia elämää”, Jonne Ansamaa maalailee tulevaa kesää.