Taija Räikkönen on nimitetty Uudet asiakkaat -domainin johtajaksi. Uudet asiakkaat -domain vastaa Sanoma Media Finlandin journalististen brändien markkinoinnista sekä myynnistä uusille asiakkaille. Tehtävä on uusi ja yksi avainrooleista marraskuussa käynnistyvässä journalistisen median tilausliiketoiminnan ja kehityksen toimintamallissa.

Taija Räikkönen on kokenut digitaalisen myynnin ja markkinoinnin johtaja ja siirtyy Sanomalle Fortumista, jossa hän on vastannut sekä B2C- että B2B-digimyynnistä Pohjoismaissa. Ennen tätä hän on toiminut digitaalisen kuluttajamyynnin ja verkkokaupan parissa mm. Marimekossa, Zalandossa ja Net-a-porterissa niin Suomessa kuin ulkomailla.

”Vapaa tiedonvälitys on aina ollut lähellä sydäntäni, ja on hienoa päästä työskentelemään merkityksellisten ja viihdyttävien sisältöjen tavoittavuuden ja kaupallisen menestyksen hyväksi Sanoman upean tiimin kanssa. On ammatillisesti mielekästä päästä työhön näin kiinnostavassa kehityksen vaiheessa”, sanoo Taija Räikkönen.

Taija Räikkönen aloittaa tehtävässään 2.1.

Uutta journalistisen median tilausliiketoiminnan ja kehityksen toimintamallia on suunniteltu alkuvuodesta alkaen ja työ käynnistyy uudella organisaatiolla ja tekemisen tavoilla marraskuussa.

”Lähdemme nyt rakentamaan digikasvua uudella organisaatiolla ja toimintamallilla. Meillä on tosi ammattitaitoinen ja osaava tiimi, ja on hienoa saada porukkaan tärkeälle paikalle kokenut digimyynnin johtaja. Lämpimästi tervetuloa Taija”, sanoo Sanoma Media Finlandin kaupallisesta kehityksestä ja kuluttajamyynnistä vastaava Jenni Nummela.