Hearst Magazines Internationalin lisenssillä julkaistava nuorille naisille suunnattu Cosmopolitan siirtyy vuoden 2018 alusta alkaen Sanomalta Fokus Media Finlandiin. Liiketoimintakaupan myötä viisi henkilöä siirtyy Sanomalta Fokus Media Finlandin palvelukseen.

”Sanoman Cosmopolitan-lisenssi päättyy vuodenvaihteessa. Hienoa, että Cosmopolitanille löytyi jatkaja Fokus Mediasta. Jatkossa tavoittelemme nuorten naisten kohderyhmää erityisesti Me Naisilla, joka tavoittaa heidät erinomaisesti varsinkin digitaalisissa kanavissa. Me Naisten verkkosivun käyntien määrä on kasvanut paljon, ja sivuston käyntiennätys on rikottu kesän jälkeen useita kertoja. Lehdistämme erityisesti myös Sport on nuorten naisten suosiossa”, Sanoma Lifestylen johtaja Johanna Lahti sanoo.

”Fokus Median portfolioon Cosmopolitan sopii erinomaisesti. Yhdessä Fit-lehden ja Ellen kanssa tavoitamme nuorten naisten kohderyhmän ainutlaatuisen tehokkaasti sekä printissä että verkossa”, toimitusjohtaja Tapani Pitzen sanoo.

Sanoma Lifestyle tavoittaa tehokkaasti naiset, lapsiperheet ja yli 55-vuotiaat.

”Useimmat brändeistämme ovat oman aihealueensa markkinajohtajia. Kehitämme aikakauslehtien ympärille koko ajan paljon uutta, esimerkiksi Digilehdet-palvelua, bookazineja ja nimikkomallistoja yhteistyökumppanien kanssa”, Johanna Lahti kertoo.