Helsingin Sanomien Lasten uutiset aloitettiin kokeiluluontoisena projektina keväällä 2016. Aluksi uutispalveluun kuului lapsille suunnattu uutisaukeama perjantain Helsingin Sanomissa, 10 minuuttinen uutislähetys sekä lasten oma sivusto osoitteessa HS.fi/lastenuutiset. Nopeasti Lasten uutiset laajeni myös Ruutuun, Neloselle sekä Radio Aaltoon, ja lisäksi aukeama Helsingin Sanomissa muuttui kolmisivuiseksi kokonaisuudeksi.Kyseessä on Helsingin Sanomien uutisvirrasta muokattu lapsille sopiva kokonaisuus, joka selittää Suomen ja maailman tapahtumia ikätasoisesti konkreettisemman kielen ja vertauskuvien avulla. Ote on siis usein selittävämpi ja taustoittavampi, kuin aikuisten uutisissa. Suurin osa Lasten uutisista on varta vasten lapsille tuotettuja uutisia, jotka valitaan niin, että ne koskettavat juuri lasten omaa elämää ja mielenkiinnon kohteita.Lasten uutisissa lapset toimivat sekä asiantuntijoina että haastattelijoina, joten lapset ja heidän mielipiteensä ovat esillä uutisissa joka viikko. Halukkaat pääsevät kokeilemaan toimittajan työtä kanssamme, ja näin he pääsevät itse vaikuttamaan uutisten sisältöön. Kun lapsia taas haastatellaan asiantuntijaroolissa, he saavat oman äänensä kuuluviin heitä koskevissa aiheissa. Lasten uutisissa julkaistaan myös lasten omia mielipidekirjoituksia ja muita tekstejä.Nykypäivänä lapset käyttävät mediaa aktiivisesti ja elävät saman uutistulvan keskellä kuin aikuisetkin, joten siksi on luontevaa pyrkiä tuottamaan heillekin laadukasta uutissisältöä. Mediayhteiskunnassa lapset kuulevat uutisaiheista väistämättä, vaikka vanhemmat välillä haluaisivatkin varjella heitä niiltä. Näin selittämättä jääneet hankalat aiheet voivat jäädä kalvamaan lasten mieltä. Siksi on parempi kertoa lapsille maailman tapahtumista selkeällä ja ikätasoisella tavalla, kuin yrittää kasvattaa heitä pumpulissa. Lasten uutisissa kerrotaan ikäviäkin uutisia, mutta se pyritään tekemään tavalla, joka ei lisää lapsen pelkoa.Useiden tutkimusten mukaan lasten ja nuorten medialukutaito on heikentynyt viime vuosina, joten Lasten uutiset on myös tapa tukea lasten medialukutaidon kehitystä. Lasten uutisten kautta Helsingin Sanomat pystyy kannustamaan lapsia yhteiskunnalliseen toimijuuteen sekä uutissisältöjen ja -näkökulmien tuottamiseen. Samalla Lasten uutiset lisää paitsi lasten myös vanhempien medialukutaitoa digitalisoituvassa mediassa. Uutisten pohjalta voidaan jatkaa keskustelua kotona, mutta myös mediaa yksin seuraavan lapsen tulee ymmärtää uutiset. Aktiivisten sosiaalisen median kanavien, erityisesti Instagramin ja Snapchatin kautta, lapset pääsevät lisäksi tarpeen tullen keskustelemaan uutisista suoraan niitä tekevien toimittajien kanssa.Helsingin Sanomille Lasten uutiset on myös hyvä tapa luoda suhde tulevaisuuden lukijoihin jo pienestä pitäen. Perjantain Helsingin Sanomista löytyvät uutissivut ovatkin saaneet paljon kiitosta sekä lapsilta, vanhemmilta että opettajilta, mutta erityisesti Kultaista Venlaa nyt tavoitteleva uutislähetys on saavuttanut suuren suosion kouluissa. Ohjelma on vapaasti katsottavissa HS.fi:ssä perjantaisin ja esitetään myös sunnuntaiaamuisin Nelosella muiden lastenohjelmien yhteydessä. Koska uutislähetyksen katsominen ei vaadi Helsingin Sanomien tilausta, se on otettu innolla vastaan kouluissa ympäri maan. Henkilökohtaisesti olen ylpeä siitä, että Lasten uutiset on onnistunut innostamaan niin monia lapsia uutisten pariin.Parhaan lasten- ja nuortenohjelman Kultainen Venla -palkinto jaetaan tänä vuonna yleisöäänestyksen perusteella. Täällä (https://www.kultainenvenla.fi/kultainen-venla/lasten-ja-nuortensarja-ehdokkaat-2018/) pääset äänestämään Lasten uutisia.Kirjoittaja on Lasten uutisten tuottaja, joka lempiohjelmia lapsena olivat Olipa kerran ihminen ja Temppurata.Lasten uutisista sanottua:”Oppilaat muistavat ihan joka perjantai pitää huolta siitä, että Lasten uutiset katsotaan. Niille on varattu aina viimeisen tunnin lopusta tuo 10 minuuttinen, ja siitä onkin lasten kiva lähteä viikonlopun viettoon.” – luokanopettaja”Lasten uutisia katsoessa kuunteleminen, kyseenalaistaminen, käsitys ympäröivästä maailmasta ja monilukutaito kehittyvät kuin itsestään. Niistä saadulla perustalla on varmasti helppo sitten aikuisenakin tarttua uutisiin.” – luokanopettaja”Koulussamme olemme ottaneet Lasten uutiset osaksi jokaisen luokan viikoittaista opetusta. Lapset ovat todella ottaneet Lasten uutiset omakseen. Niitä odotetaan ja niistä käydään vilkasta keskustelua joka kerta. Opettajien näkökulmasta uutiset ovat monipuolisia ja laadukkaasti toimitettuja, ja ne sopivat selkokielisyytensä ansioista suurelle ikähaarukalle.” – alakoulun rehtori”Parasta Lasten uutisissa on asioista kertominen ymmärrettävästi ja riittävän lyhyesti, niin että nuoremmillakin usein herää kiinnostus tutkia asiaa itse lisää.” – vanhempi”Lapseni on erittäin kiinnostunut lehdestä, jota hänen vanhempansa lukevat. Meillä lapsi kysyy joka aamu, onko lehdessä tänään Lasten uutiset.” – vanhempi”Vaikka emme kotona juuri seuraa Lasten uutisia, niitä katsotaan koulussa ja ne tarjoavat arvokkaan lisän sekä lasten maailmankuvaan että ymmärrykseen laatumedian ja huhujen eroista.” – vanhempi”Lasten uutiset on lapselle ihana tapa tottua lukemaan lehtiä.” – isovanhempi”Lasten uutisista oppii juttuja” – 8-vuotias lapsi”Hyvä, että lapsille on tehty omat uutiset, sillä aikuisten uutiset ovat vähän tylsiä.” – 10-vuotias lapsi”Luokassa Lasten uutiset herättää keskustelua ja pohdintaa, mikä on mielestäni hyvä.” – 11-vuotias lapsi”Lasten uutisissa parasta on se että, lapsille tehdään mielenkiintoisesti uutisia.” – 11-vuotias lapsi”Mielestäni parasta on se, että uutiset käsitellään lasten näkökulmasta.” – 12-vuotias lapsi