Korona on jo nyt muuttanut 3,2 miljoonan suomalaisen lomasuunnitelmia – Elina Salon viisi vinkkiä elämykselliseen poikkeuskesään Suomessa

Kolme miljoonaa suomalaista aikoo lomailla loppuvuoden 2020 aikana, mutta kaksi miljoonaa heistä ei vielä tiedä missä, kirjoittaa Matkaoppaan toimituspäällikkö Elina Salo. Tässä Elinan viisi elämyksellistä vinkkiä, joilla poikkeuskesästä Suomessa jää muitakin muistoja kuin virus.

Kirjoittaja Elina Salo on Matkaoppaan ja ET:n toimituspäällikkö. ”Jos tiedät jonkun makean paikan, vinkkaa meille!” Elina sanoo.

Tänä vuonna toukokuussa ilmestynyt Matkaopas-lehden Suomi-numero 4/2020 oli erityisen ajankohtainen.

Koronaviruspandemian vaikutuksia matkailuun selvittäneen kansainvälisen kyselytutkimuksen Suomen maaraportin mukaan kolme miljoonaa suomalaista aikoo lomailla loppuvuoden 2020 aikana, mutta kaksi miljoonaa heistä ei vielä tiedä missä. Kotimaanmatkailu on nosteessa, ja Sanoman tuoreen matkailututkimuksen mukaan suomalaisia lomansuunnittelijoita kiinnostavat nyt eniten luonto, ruoka ja paikkakunnan nähtävyydet sekä edullinen tekeminen.

Itselleni kotimaan suvessa parasta ovat yllättävät löydöt. Poimin Matkaoppaan numerosta 4/2020 viisi vinkkiä paikallismatkailun kesään:

Elämyksellinen majoitus

Ihana majoitus on yhä useammalle matkan pääsyy. Matkaoppaan kotimaan numerossa esitellään kuusi ihanaa majoitusta, jotka testattiin juttua varten. Tässä niistä kaksi.

Kuvassa luksustelttaillaan vanhaan louhokseen syntyneen järven rannalla Porissa. Yöpymisen hintaan sisältyy tynnyrisauna lammen rannassa.

Nelosen Vain elämää -ohjelmasta tuttu Satulinna toimii kesäaikaan bed and breakfast -periaatteella. Kuvan vaaleanpunaisessa huoneessa ovat yöpyneet Kaija Koo, Maarit Hurmerinta & Jenni Vartiainen.

Seikkailu kotikaupungissa

Vinkki helsinkiläisille ja pääkaupunkiseutulaisille: mene Isosaareen. Lauttamatka Helsingin uloimpiin saariin kuuluvaan Isosaareen kestää noin 40 minuuttia. Saaressa lämpiää lautan kulkupäivinä ilmainen sauna. Isosaari on vanha sotilassaari ulkomerellä, ja sauna on vanha miehistösauna, eli sinne mahtuu 60 saunojaa kerralla. Jos uskallat uimaan, huomaat meriveden lämpötilasta, että ollaan ulkomerellä.

Saaressa voi myös yöpyä joko teltassa tai yhteysaluksen hytissä.

Fillari alle

Koronakevät on nostanut pyöräilyn suosiota, esimerkiksi Helkama on kertonut myyntiensä kasvaneen 70 % vuoden takaisesta. Matkaoppaassa 4/20 on 11 sivun Espoo-opas, jossa on yli 50 täsmävinkkiä kaupunkiin. Yksi niistä on rantaraitti.

Espoolla on 60 kilometriä merenrantaa, ja 40-kilometrinen rantaraitti on hyvä pyöräretkikohde pääkaupunkiseutulaisille. Jutun tehnyt espoolainen Heimo Hatakka lupaa, että reitiltä näkee hulppeimmat veneet, kalleimmat talot ja parhaat luontokohteet. Kivoja taukopaikkojakin on.

Lehdessä vinkataan kolme muutakin fillarireittiä: Punkaharju (kolme kilometriä), Saimaan saaristoreitti (154 km) ja Puumalan pyöräilyreitti (60 km). Puumalassa reittiin kuuluu myös lossiosuus.

Löydöt

Koska taloudellista epävarmuutta on nyt paljon, etsimme tienvarsilta helmiä, joissa yhdistyvät luonto, paikkakunnan nähtävyydet ja edullisuus – tässä tapauksessa ilmaisuus.

Loviisan kylpylä paloi vuonna 1935, mutta kylpylälle kuulunut valurautainen jugend-näkötorni kohoaa metsässä yhä. Moni paikallinenkaan ei tiedä keskellä omakotialuetta sijaitsevaa paikkaa.

Mikkelissä kannattaa pysähtyä Kirkonvarkauden sillalle: sen toisessa päässä on kiva kesäkioski puucee-vessoineen, ja toisessa päässä taiteilija Kaarina Kaikkosen pinkki järvikatsomo. Sen nimi ”Vasten auringonsiltaa” on lainattu Katri Helenan biisistä.

Jos liikut pohjoisessa Pellon suunnalla, poikkea Orangin kylässä. Parin kilsan reitin varrella on yli sata teosta, joiden annetaan metsittyä osaksi luontoa.

Ruoka

Onko mitään ihanampaa kuin hyvin syöminen? Hyvä kohde herkkumatkalle on Lappeenranta, jossa kannattaa kokeilla ainakin nämä: vety kauppatorilla, olut Prinsessa Armaada -laivan terassilla, vohveli satamakojusta, pala piirakkaa linnoituksen Majurska-kahvilasta. Näiden perinteisten houkutusten lisäksi trendikäs on Satamatie 6, josta voi ostaa paikallisen paahtimon kahvia myös mukaan.

Kyselytutkimuksen tuloksiin peilaten olemme Matkaoppaassa hyvin hermolla sisällön kanssa myös 10.6. ilmestyneessä numerossa 5/2020, jossa perehdymme Helsingin, Tallinnan ja Tukholman tämän hetken kiinnostavimpiin alueisiin. Koronaviruspandemian jälkeen suomalaisten mielestä parhaat mahdolliset lomakohteet ovat juuri Viro ja Ruotsi.

10.06.2020