Luokitellun verkkomedian kasvu jatkuu

Luokiteltu verkkomedia on saanut hienoa kasvubuustia hyvästä taloudellisesta suhdanteesta − työpaikka-, asunto- ja autoilmoittelulla menee hyvin. 20-vuotispäiväänsä juhliva Oikotie tulee kuitenkin pärjäämään myös suhdanteen kääntyessä, Sanoma Digitalin liiketoimintajohtaja Marja-Leena Tuomola kirjoittaa.

Viime viikolla julkistettiin Kantar TNS:n raportti vuoden 2018 mediamainonnasta. Mediamainonnan määrä kääntyi 2,3 prosentin kasvuun viime vuonna ja oli yhteensä noin 1,3 mrd euroa. Suurin osuus tästä, 34 prosenttia, on verkkomedialla.

Luokiteltu verkkomedia (60 M€) on kuuden prosentin vuotuisen kasvun ansiosta lähestymässä kovaa vauhtia radiomainonnan ja ulkomainonnan suuruusluokkaa (66 M€).

Luokiteltu verkkomedia on saanut hienoa kasvubuustia hyvästä taloudellisesta suhdanteesta − työpaikka-, asunto- ja autoilmoittelulla menee hyvin. Kasvun rajat eivät kuitenkaan ole vielä tulleet vastaan. Luokitellun mainonnan siirtyminen sanoma- ja kaupunkilehdistä digiin tulee jatkumaan kovalla vauhdilla lähivuosina.

Tänään 7. helmikuuta 20 vuotta täyttävän Oikotie-tuoteperheen osuus luokitellun verkkomedian mainoskakusta on yli kolmasosa. Oikotie Työpaikkojen myynti ylsi tammikuussa kaikkien aikojen parhaaseen tulokseen. Hyvä suhdanne on vauhdittanut rekrymyyntiä, mutta Oikotie tulee pärjäämään myös suhdanteen kääntyessä. Luokitellun verkkomedian markkinapaikkojen huomioarvo ja vaikuttavuus on aivan eri luokkaa kuin muun mainonnan, sillä markkinapaikoilla vierailijat ovat haku päällä ostoaikeissa. Tarjonnan ja kysynnän mahdollisimman tehokas yhdistäminen on markkinapaikan ydinliiketoimintaa. Emme kauppaa ylellisyyshyödykkeitä, vaan vastaamme ihmisten perustarpeisiin. Ihmiset vaihtavat työpaikkoja, asuntoja ja autoja kaikissa suhdanteissa. Tai ainakin unelmoivat vaihtamisesta.

Vastuullinen kesäduuni -konsepti liittyi viime vuonna Oikotien tuoteperheeseen. Asetimme tavoitteeksi tarjota nuorille 100 000 vastuullista kesätyöpaikkaa yhteistyökumppaneidemme kanssa. Tavoitteeseen on vielä jonkin verran matkaa, mutta työpaikkojen ja mukana olevien työnantajien määrä on tänä vuonna kaikkien aikojen suurin. Oikotien tarjoaman näkyvyyden myötä Vastuullinen kesäduuni -sivusto on saanut tämän vuoden tammikuussa puolet enemmän kävijöitä viime vuoteen verrattuna.

Haluamme Oikotiellä olla mukana tekemässä toimivampaa yhteiskuntaa. Nuorten työllistymisen lisäksi tuemme vahvasti asuntokaupan digitalisoitumista. Sähköisen asuntokaupan käynnistymisen myötä voimme aidosti auttaa asiakkaitamme toimimaan tehokkaammin. Viime vuonna panostimme merkittävästi markkinoinnin automaatioon, jolla helpotamme ostamista ja asiointia verkossa. Tänä vuonna hyödynnämme Oikotien markkinadataa entistä paremmin asiakkaiden kaupankäynnin ja työnhaun tehostamiseksi.

Huolehdimme myös jatkossa siitä, että asiakkaamme saavat kauttamme hyvää näkyvyyttä. Kun aika on -markkinointi jatkuu useassa eri mainos- ja myyntikanavassa.

Kirjoittaja on Sanoma Digitalin liiketoimintajohtaja ja digitaalisen liiketoiminnan ammattilainen, jonka erityisenä mielenkiinnon kohteena on digitaalisen alustatalouden kehittäminen. Hän toimii hallitusammattilaisena Suomen neljänneksi suurimmassa pankissa ja tunnetuimmassa ammattikorkeakoulussa sekä useissa pienemmissä SaaS-palveluyrityksissä.

07.02.2019