Supla on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa mediakentässä, Suplan sisältöpäällikkö Jani Junnila iloitsee. Kuva: Jukka Gröndahl / HS

Äänisisältöpalvelu Suplan ahkera käyttö osoittaa, että audiosisältöjen kulutus on Suomessa suuressa kasvussa.

Sisältökäynnistyksiä Suplassa on kuukaudessa noin 7 miljoonaa ja vuodesta 2018 kuuntelumäärät ovat kasvaneet reilusti yli 100 %. Supla-sovelluksia on syksyn 2015 lanseerauksen jälkeen ladattu 665 000 kappaletta. Viime vuonna uusia latauksia tuli yli 150 000.

”Supla on isojen ohjelmalanseerausten yhteydessä kivunnut jopa sovelluskauppojen ladatuimmaksi muutamiksi päiviksi”, Suplan sisältöpäällikkö Jani Junnila sanoo.

Supla vastaa kuluttajien audiokulutustarpeeseen erinomaisesti, sillä palvelusta löytyy laajasti erilaista audiosisältöä, kahdeksan radiokanavan nettiradiot, yli 300 podcast-sarjaa ja satoja luettuja lehtiartikkeleita.

Suplan ohjelmistoa laajennetaan tänä vuonna entisestään, kun uusia ohjelmakonsepteja ja podcast-juontajia julkaistaan kuukausittain.

”Tämän kevään isoimmat uutuudet ovat Janni Hussin uusi podcast-sarja sekä Temptation Island Suomen podcast. Näiden lisäksi uusia jaksoja tulee kevään aikana yli 150 sarjaan”, Junnila sanoo.

Kuunnelluimpia Suplan sisältöjä ovat olleet sometähti Miisan eli mmiisas:n ja Tomaksen Parisuhdekriisi, Tuomas Nyholmin ja Sami Hoffrenin luotsaama Total NHL Forever, Juha Vuorisen ja Andre Wickströmin V- ja W-tyylillä ja Miehet jotka muistavat, jossa aiheita ruotivat Ilkka Ihamäki ja Harri Moisio.

Suosittuja ohjelmia ovat myös urheilusarjat, joita löytyy Suplasta jo 25. Runsaasti kuulijoita saavat myös 20-30-40-podcast, Mysteeritarinat, Regina – Naisen unelmia, Pyjamabileet, Ensimmäisen maailman ongelmat sekä Joonas ja Paukkki: Kiusallista.