Tyylistä ei tingitä – paitsi tarpeen vaatiessa

Useissa lehdissä mietitään tyyliasioita ehkä enemmän kuin moni lukija tulee edes ajatelleeksi. Helsingin Sanomissa pyritään sujuvaan tyyliin muun muassa asiallisen sävyisin sanoin ja levollisen näköisin lyhentein, kirjoittaa editoiva toimittaja ja kielenhuoltaja Ville Eloranta.

Vuosia sitten Helsingin Sanomat sai ripitystä lähes kirjaimellisesti.

”Jeesus RIIPPUU ristillä. Lujasti kahdella naulalla naulittuna”, kirjoitti eräs kristinuskon asiantuntija sähköpostissaan.

Hänen mittansa oli täyttynyt roikkua-sanan laveasta käytöstä.

”Oliko tarkoitus pilkata? Tuskin, mutta sivistyneessä suomen kielessä vivahteet ovat tärkeitä.”

Käsi pystyyn virheen merkiksi, kuten urheilussa tavataan sanoa. Vaikka roikkua-verbi ei ole sanakirjan mukaan arkisin mahdollinen ilmaisu, vakiintuneisiin sanontoihin ei yleensä parane kajota.

Tyylivalinnat liittyvät sanoma- ja aikakauslehtien päivittäiseen työhön monin tavoin. Jo tyyli-sana itsessään jakautuu toimituskielessä kahteen alalajiin, jotka molemmat ovat keskeisiä tekstien rakentamisessa.

Yleisemmin tunnettu tyyli tarkoittaa sitä, minkä sävyisiä sanoja kulloisessakin tekstissä esiintyy. Neutraali yleisuutinen ei tyypillisesti kaipaa leimallisen arkisia tai muuten lennokkaita ilmaisuja. Uutisissa ei ”petrata” vaan parannetaan eikä käydä ”festareilla” vaan festivaaleilla. Objektiiviseen tiedonvälitykseen pyrkivän lehden ei myöskään kannata puhua vaikkapa pääoman ”pumppaamisesta” tai opiskelijoiden ”imemisestä” työmarkkinoille. Näkyvä osa asiantuntevan vaikutelman luontia on asiatyyli.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että toimittajien on aina pakko kavahtaa yleiskielen ulkopuolelle jäävää sanastoa. Esimerkiksi rehevässä kolumnissa, reportaasissa tai henkilöhaastattelussa voi välillä hyvin perustein poiketa virallisimmasta tyylistä murjaisemalla, sumplimalla tai toppuuttelemalla.

Toinen, vähemmän tunnettu tyyli liittyy lehtikohtaisiin linjauksiin, joita luodaan varsinkin usein toistuvista asioista. Monesti tämä tarkoittaa tapauksia, joissa Kotimaisten kielten keskuksen kieliohjeet sallivat vaihtelua: on mahdollista muun muassa kirjoittaa internet ja Internet, DVD ja dvd sekä Britannia ja Iso-Britannia. Jos molemmat kuitenkin vuorottelevat lehdessä päivästä toiseen, toimitus saattaa antaa itsestään kuvan päättämättömänä, kenties ylipäänsä löperönä.

Siksi myös HS on tehnyt valintoja – teksteissämme voitaisiin esimerkiksi tilata internetissä dvd:itä Britanniasta.

Journalismissa tunnetaan sellainenkin sana kuin tyylikirja. Se on lehden omien kirjoitusohjeiden kokoelma, josta kiireinen tai epävarma toimittaja voi tarkistaa toimituksen käytännöt. Maailmalla sellaiset tunnetut mediaorganisaatiot kuin sanomalehti The New York Times ja uutistoimisto AP ovat jopa julkaisseet omat tyylikirjansa suuren yleisön käyttöön ja myyvät niitä painettuna, AP lisäksi verkkopalveluna.

Tässä asiassa suomen kieli hyötyy pienuudestaan englantiin nähden. Kotimaisten kielten keskuksen ohjeita pyritään pääasiassa noudattamaan sellaisenaan ainakin suuressa osassa suomalaisista lehdistä. Mikään instituutio ei pysty kaikkivoipana normittamaan ympäri maailman levittäytyvää englantia, joten yksittäisten lehtitalojen tyylikirjat ovat saavuttaneet paikoin huomattavan suuren arvovallan.

Täysin ilman tyylikirjaa suomalaisenkin lehden toimitus voi olla enemmän tai vähemmän tuuliajolla. Ei ole HS:llekään aivan tavatonta, että osa tyylivalinnoista heittelehtii päivästä toiseen. Näin käy helposti varsinkin uusissa tai muuten vakiintumattomissa ilmaisuissa. Laadukasta tyylikirjaa päivitetään tai muokataan aina tarpeen vaatiessa, koska elävä kieli ei koskaan jähmety paikalleen: uusia ilmaisuja syntyy, ja monien vanhojen käyttö muuttuu.

Kuinka siis olla tyylikäs?

HS:n tyyli tapaa suosia muun muassa pienaakkosia, jotta tekstimme eivät antaisi huutavaa vaikutelmaa. Kirjoitamme dvd:n lisäksi esimerkiksi Nasa ja Pisa (sanamaisia lyhenteitä) ja alv (ei erisnimi), emme NASA, PISA ja ALV. Kaikkea emme silti peukaloi. Sellaisenaan pysyvät esimerkiksi lukuisat kirjaimittain luettavat erisnimilyhenteet, kuten SAK, HSL ja MTV – sekä tässäkin tekstissä esiintynyt HS.

Siihen ensin mainittuun tyyliin taas on avaimet kaikilla internetin käyttäjillä. Verkossa voi nykyisin selata täysin maksutta muun muassa Kielikello-lehteä, Kielitoimiston sanakirjaa ja Kielitoimiston ohjepankkia.

Ville Eloranta on Helsingin Sanomien editoiva toimittaja ja kielenhuoltaja.

Liitetiedostot:
24.01.2020