Uniikki viestintähaaste, joka löytyy melkein jokaisesta firmasta

Siilojen seiniin kannattaa porata reikiä, viestintäjohtaja Hanna Johde kirjoittaa.

Joka kerta kun olen aloittanut viestintähommissa eri firmoissa, johto on kertonut minulle saman asian: sisäisen viestinnän suurin haaste juuri meillä on se, että yksiköt ovat erillään toisistaan, ei ymmärretä eikä arvosteta toisten osaamisia eikä tekemisiä. Eletään siiloissa.

Kyllä, siilot ovat ihan todellinen haaste. Toisaalta siilot ovat myös parasta mitä firmalla voi olla: tiiviitä yhteisöjä, joissa on paljon osaamista, hyvä fiilis ja yhteiset tavoitteet.

Nykyinenkin työpaikkani, Suomen suurin kaupallinen mediayhtiö Sanoma Media Finland on tyypillinen siiloutuja. Se koostuu monesta yksiköstä, joissa tehdään keskenään aika erilaisia asioita, toisissa esimerkiksi vakavaa journalismia ja toisissa vaikkapa tositeeveetä. Yhtiö nykyisessä muodossaan on yhdistetty useasta eri yrityksestä vuonna 2014 – siis vasta muutama vuosi sitten. Henkilökunta työskentelee useassa eri toimipisteessä. Ihmiset ovat töissä Hesarissa, Me Naisissa tai Radio Suomipopilla, eivät niinkään Sanomalla.  Ei tiedetä, mitä toiset tekevät työkseen, mikä siinä on vaikeaa tai miten siinä onnistutaan. Ei tiedetä välttämättä edes, keitä ne toiset ovat. Kaikki klassiset merkit siis.

En usko, että siiloja voi tai edes kannattaa kaataa. Sen sijaan uskon, että siilojen seiniin kannattaa porata reikiä: kurkistusaukkoja eri yksiköiden muikeimpiin herkkupaloihin. Parasta osaamista, huipputyyppejä, tekemisiä, joista kaikki voivat olla ylpeitä, hyötyjä kuulumisesta isompaan kokonaisuuteen.

Viestinnän tärkeä tehtävä on tällaisten asioiden tunnistaminen, kiinnostava tarjoilu ja kasvattaminen entistä merkityksellisemmiksi. Parhaimmillaan ne ovat asioita, joita mikään muu firma ei voi työntekijöilleen tarjota.

Järjestimme vastikään viidennentoista Sanoma Talks -tilaisuuden. Sanoma Talks on uniikki live-haastattelu, jossa haastattelijana toimii joku toimittajistamme ja haastateltavana joku verkostoistamme löytyvä kiinnostava julkisuuden henkilö, esimerkiksi Antti Herlin, Arman Alizad tai Anna Puu. Yleisönä on Sanoman henkilökuntaa. Viimeksi vieraana oli presidentti Tarja Halonen. Keskustelu keskeytyi useaan otteeseen spontaaneihin väliaplodeihin ja yhteiseen nauruun. Istuin yleisössä ja ajattelin koko tilaisuuden ajan olevani etuoikeutettu: että sitä saa tavallisena torstaina nähdä huippujournalistin työssään, istua kahden metrin päässä presidentistä ja kuunnella näkemyksellistä keskustelua maailmanpolitiikasta!

Koko firman yhteiset pikkujoulut järjestimme ensimmäistä kertaa kolme vuotta sitten. Uskon, että moni sanomalainen tajusi niissä bileissä ensimmäistä kertaa sen, mikä jumalaton lykky on olla töissä firmassa, joka on mukana myös viihdebisneksessä. Pikkujoulujen esiintyjäkaarti on ollut pienten festareiden kokoluokkaa: Ellinoorasta Sanniin ja Apulantaan, Anna Puusta Haloo Helsinkiin ja Antti Tuiskuun, Jenni Vartiaisesta Sunrise Avenueen ja JVG:hen. Viime joulukuussa lauloin eturivissä työkavereiden kanssa yhteen ääneen, täysillä ja silmät kiinni ”ei mulla pleksit ihan pienest huurru”. Oli ihanaa.

Tällaisina hetkinä siilojen seinillä on kauhean vähän merkitystä.

Kirjoittaja on Sanoma Media Finlandin viestintäjohtaja, joka opettelee silmälasien käyttöä ja järjestää olohuoneessaan kotikeikkafestareita.

05.04.2019