Maan monipuolisin mediaportfolio

Monikanavainen mediavalikoimamme pitää sisällään eri medioiden johtavia brändejä. Haluamme olla läsnä asiakkaidemme arjessa päivittäin – juuri silloin ja siellä, missä he sisältöjämme ja palvelujamme haluavat kuluttaa. Toimintamme keskittyy uutismediaan ja aikakauslehtiin, televisioon, radioon, verkkoon ja mobiiliin.
Aamulehti
Aamulehti
Aito Iskelmä
Aito Iskelmä
Aku Ankka
Aku Ankka

Aamulehti on Tampereen ja Pirkanmaan ääni Suomessa, digitaalisen journalismin kunnianhimoinen edelläkävijä. Aamulehti on Pirkanmaan tavoittavin monimedia ja printissä Suomen toiseksi suurin 7-päiväinen sanomalehti.

Aamulehti

Aito Iskelmä on konstailematon, aito ja hyväntuulinen radiokanava, jolta kuulet eniten aitoa iskelmää, 60-luvulta lähtien tämän päivän  tuoreimpiin iskelmähitteihin asti. ​

 

Aito Iskelmä

Aku Ankka on Suomen hauskin ja samalla suurin viikkolehti. Aku Ankan suosio nojaa maailman hauskimpaan hahmokatraaseen, toimituksen tinkimättömästi vaalimaan rikkaaseen ja riemukkaaseen suomen kieleen ja vauhdikkaisiin seikkailuihin. Aku Ankka on parasta viihdettä kaiken ikäisille, mutta kuluu erityisesti 7–54-vuotiaiden käsissä.

Aku Ankka

Aku Ankka Juniori
Aku Ankka Juniori
ET-lehti
ET-lehti
ET Terveys
ET Terveys

Aku Ankka Juniori on iloinen luku- ja puuhapaketti, jossa ankkalinnalaisten lisäksi seikkailevat myös muut Disneyn suosikkihahmot. Lehden ja digipalvelun vekkulit tarinat ja puuhatehtävät tukevat iloisen lukukokemuksen lisäksi tärkeiden taitojen, kuten lukemisen ja laskemisen, oppimista. Puuhasisällöt on suunniteltu yhdessä varhaiskasvatusammattilaisten kanssa. Aku Ankka Juniori on ensiaskel Ankkalinnaan 3–8-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen.

Aku Ankka Juniori

ET on Suomen suurin yleisaikakauslehti, joka tavoittaa eniten aikuisia lukijoita. Se on viihdyttävä lukulehti, joka on aidosti kohderyhmänsä asialla ja puhuu lukijoilleen tärkeistä asioista. Aito ja konstailematon ET antaa ajattelemisen aineksia ja rohkaisee oman näköiseen elämään, kokeilemaan uutta ja samalla nauttimaan perinteistä.

ET

60+ ikäisten terveyteen ja hyvinvointiin keskittyvä ET Terveys panostaa vahvan
vertaistuen lisäksi monipuoliseen neuvonnalliseen otteeseen: hyvinvointivinkit,
jumppaohjeet, terveellisemmän ravitsemuksen ohjeet ja pieniin elämänmuutoksiin kannustaminen ovat lehden ydinsisältöä.

ET Terveys

Gloria
Gloria
Glorian Koti
Glorian Koti
Glorian ruoka&viini
Glorian ruoka&viini

Suomen upein naistenlehti, suurin muotilehti ja ihanan elämän lifestylebrändi on visuaalisesti rohkea, tyylikäs, kaunis ja elämänmyönteinen. Gloriassa ovat vahvasti muodin ja kauneuden lisäksi esillä myös superkiinnostavat ihmiset ja yllättävät persoonat, bisnes, matkailu, ravintolat ja viinit, ajankohtaiset tapahtumat ja ilmiöt. Glorian näyttävintä sisältöä ovat upeat muotieditoriaalit ja opastavat muoti- ja kauneusjutut.

Gloria

Glorian Koti on inspiroiva ja innostava kumppani sisustusfanille, joka nauttii kodin erilaisten projektien suunnittelusta ja tekemisestä. Ratkaisemme sisustajan keskeisimmät ongelmat tyylikkäästi. Visuaalisesti upea lehti esittelee Suomen kauneimmat kodit sekä inspiroivimmat ideat ja trendit.

Glorian Koti

Suomen arvostetuin ja kaunein ruokalehti on hyvän ruuan iloinen äänenkannattaja. Glorian ruoka & viini kutkuttaa sekä aloittelijan että vaativamman kotikokin makunystyröitä tarjoamalla reseptejä ja inspiraatiota viikon jokaiselle päivälle. Glorian ruoka&viinin reseptit löytyvät Soppa 365 -palvelusta

Glorian ruoka&viini

Groove FM
Groove FM
Helmiradio
Helmiradio
Helsingin Sanomat
Helsingin Sanomat

Groove FM on hyväntuulinen kokonaisuus laadukasta rytmimusiikkia ja musiikin erikoisohjelmia. Groove on aikuisille ja nuorille edelläkävijöille suunnattu rytmimusiikin radiokanava.

Groove FM

Nettiradio Helmi soittaa enemmän ja monipuolisemmin kuin koskaan aikaisemmin kaikki isoimmat hitit 80-luvulta.

Helmiradio

Pohjoismaiden suurin tilattava sanomalehti Helsingin Sanomat on laatujournalismin ja maksullisen digitaalisen journalismin edelläkävijä. Helsingin Sanomat kertoo uutisten ja ilmiöiden taustat, syyt ja seuraukset. Kotiin tilattava painettu Hesari sekä digitaalinen Hesari vievät joka päivä tuoreiden uutisten ja puheenaiheiden pariin. Hesarin lukeminen on aina myös lukuelämys: Hesarin digitaaliset artikkelit HS.fi:ssä ja HS:n sovelluksessa sisältävät maan parasta datajournalismia, kuten päivittyvää grafiikkaa ja ainutlaatuista visualisointia.

HS.fi

HS Kuukausiliite
HS Kuukausiliite
HS Lasten uutiset -sanomalehti
HS Lasten uutiset -sanomalehti
HS Teema
HS Teema

Kuukausiliitteen tavaramerkki on korkea journalistinen taso ja taustoitetut jutut, joiden takana ovat alansa palkituimmat ja arvostetuimmat journalistit. Kuukausiliite ilmestyy tilaajille Hesarin välissä sekä digitaalisena joka kuun ensimmäinen lauantai.

HS Kuukausiliite

Helsingin Sanomien Lasten uutiset  on sanomalehti on lapsille, jotka haluavat ymmärtää mailmaa. Lehti ilmestyy keskiviikkoisin ja jaetaan kotiin päiväjakelussa. Erityisesti 8–12-vuotiaille koululaisille suunnattu lehti kertoo kiinnostavimmat uutiset innostavasti ja helposti ymmärrettävällä tavalla.

HS Lasten uutiset

Helsingin Sanomien erikseen tilattava Teema-lehti syventyy yksi aihe kerrallaan yhteiskuntaan, kulttuuriin, tieteeseen ja historiaan. Lehti ilmestyy kuudesti vuodessa.

HS Teema

HS Viikko
HS Viikko
Hero
Hero
HitMix
HitMix

Perjantaisin päiväjakelussa ilmestyvä viikkolehti on tuhti lukupaketti, johon on koottu upeimmat ja kiinnostavimmat artikkelit kuluneen viikon varrelta. Tilaukseen sisältyvät lisäksi HS Digi ja painettu Kuukausiliite.

Hero on leffakanavien kingi ja täydentää loistavasti Nelonen Median tv-kanavatarjontaa. Kanava esittää leffoja joka päivä parhaaseen katseluaikaan ja lisäksi jokainen sunnuntai on pyhitetty pelkästään elokuville. Leffojen lisäksi kanava tarjoaa niin kotimaisia kuin kansainvälisiä sarjoja.

Hero

HitMix on hyvän fiiliksen radiokanava, joka soittaa eniten hittejä 90- ja 2000-luvuilta ja parhaat uutuudet. Arkiaamuissa sinua naurattavat Alma Hätönen ja Joonas Vuorela, keskipäivää juontaa Jari Peltola ja iltapäivisin seuranasi on musiikin moniottelija Kimmo Sainio.

HitMix

Hyvä Terveys
Hyvä Terveys
Ilta-Sanomat
Ilta-Sanomat
IS TV -lehti
IS TV -lehti

Suomen ylivoimaisesti suosituin ja luotetuin hyvinvointimedia Hyvä Terveys auttaa sinua voimaan paremmin. Hyvä Terveys tarjoaa taatusti tutkittua tietoa terveydestä, vertaistukea ja motivaatiota elämänmuutoksiin ja apua arjessa jaksamiseen.

Hyvä Terveys

Ilta-Sanomat on Suomen suurin uutismedia, suurin iltapäivälehti sekä verkon ja mobiilipalvelujen markkinajohtaja, jonka sisältöjen parissa viihdytään vuorokauden ympäri. IS luo päivän puheenaiheet kertomalla uutiset ensimmäisenä mobiilissa ja verkossa sekä tarjoamalle oivaltavia näkökulmia uutisten takaa.

Ilta-Sanomat

IS TV -lehti on Suomen suurin irtomyynnissä myytävä aikakauslehti. Kotitaloudet seuraavat TV-lehdestä viikon tulevia tv-ohjelmia ja lukevat lempiohjelmiensa juonipaljastuksia. Ilta-Sanomien kanssa yhteismyynnissä oleva viihteen ja tv-ohjelmien tietopaketti ilmestyy keskiviikkoisin.

IS TV-lehti

Jim
Jim
Kodin Kuvalehti
Kodin Kuvalehti
Liv
Liv

Jimillä arki ei paina ja viihde virtaa koko viikon. Katsojien on helppo ottaa ilo irti rutiineista ja rentoutua, kun hyvää ohjelmaa tulee muulloinkin kuin viikonloppuisin. Ohjelmatarjonta on omanlainen sekoitus parasta kotimaista reality-viihdettä ja hittejä maailmalta.

Jim

Kodin Kuvalehden jokainen numero rakentuu vahvoista tarinoista ja kauniista kuvista. Lehden henkilöhaastattelut ja reportaasit ovat ykkösluokkaa: ne imaisevat lukijan mukaansa ensimmäisestä lauseesta lähtien. Kodin Kuvalehti tarjoilee myös herkulliset reseptit sekä inspiroivat sisustus- ja tee se itse -ideat.

Kodin Kuvalehti

Varta vasten naiskohderyhmälle valikoitu ohjelmisto on erinomainen tapa olla osa suomalaisten naisten elämää. Livin sisältö koostuu puhutuimmista ja kiinnostavimmista sisällöistä ja sopivasta sekoituksesta kotimaisia naisten suosikkiformaatteja sekä suurimpia kansainvälisiä draamasarjoja.

Liv

Loop
Loop
Matkaopas
Matkaopas
Me Naiset
Me Naiset

Loop on radiokanava 15–34-vuotiaille. Sen parissa nautitaan enemmän musiikista ja sosiaalisen median ilmiöistä kuin puheesta. Kanavalla kuulet ensimmäisenä kovimmat musiikkiuutuudet niin Suomesta kuin ulkomailta. Kanavalla mukana Jussi RidanpääPaula ”Paukkki” Rinta-Kanto ja Karoliina Tuominen.

Loop

Seikkaile. Innostu. Nauti. Hyppää siivelle ja nauti reissuista maailman ääriin. Matkaopas tutkii parhaat rannat, polut ja ravintolat uusin silmin ja kiinnostavimmat kaupungit pintaa syvemmältä. Lehti ilmestyy kymmenen kertaa vuodessa.

Matkaopas

Me Naiset on Suomen tavoittavin naistenlehti. Me Naiset tuntee suomalaiset naiset ja naiset tuntevat Me Naiset. Särmikäs ja hyväntuulinen Me Naiset tietää mistä naiset nyt innostuvat ja tarjoaa hyvän fiiliksen ja inspiraation lisäksi ajankohtaisimmat ihmiset ja ilmiöt, viimeisimmät uutuudet, kiinnostavimmat reportaasit ja aina uusia näkökulmia.

Me Naiset

Nelonen
Nelonen
Paikallismediat
Paikallismediat
Prinsessa
Prinsessa

Nelonen on vahvan kotimaisen prime-time-sisällön, viikonlopun perheviihteen ja Suomen kovimman leffakattauksen koti. Suurimpien kansainvälisten megaohjelmien kotimaiset versiot, isoimmat ilmiöohjelmat ja kirkkaimmat tähdet yhdessä vahvan kotimaisen käsikirjoitetun draaman kanssa tarjoavat ajassa elävää viihdettä ja vastapainoa arkeen.

Nelonen

Sanoman alueellisiin medioihin kuuluvat 11 paikallismediaa ja yksi kaupunkilehti ovat lukijoille läheisiä, vahvan paikallistuntemuksen välittäjiä. Paikallisista uutisista Pirkanmaan alueella kertovat Nokian UutisetValkeakosken SanomatTyrvään Sanomat sekä KMV-lehti. Satakunnan alueella vaikuttavat Sydän-SatakuntaMerikarvia-lehti ja Kankaanpään Seutu. Keski-Suomessa ilmestyvät mediat ovat Jämsän Seutu & Vekkari ja Suur-Keuruu, Kanta-Hämeessä Janakkalan Sanomat ja Varsinais-Suomessa Rannikkoseutu.

Prinsessa on satumaisen ihana pienten tyttöjen lehti, jonka sivuilla seikkailevat topakat Disney-kaunottaret Ruususesta Tähkäpäähän. Frozen-numeroissa seikkailevat Anna ja Elsa ystävineen.

Prinsessa

Radio Rock
Radio Rock
Radio Suomipop
Radio Suomipop
Rakennuslehti
Rakennuslehti

Radio Rock on omapäinen, hauska, itsevarma, yllättävä, tyylikäs, eikä kuitenkaan ota itseään liian vakavasti. Kuuntele arkiaamuisin Harri Moision ja Kim Sainion epäkorrektisti ajankohtainen Korporaatio. Äänessä myös Jone NikulaMarce RendicLaura VähähyyppäJussi69 ja Klaus Flaming.

Radio Rock

Radio Suomipop on kotimaisen popkulttuurin hyväntuulinen ja eloisa moniottelija. Se soittaa suurimmat klassikot ja tämän päivän superhitit – Suomen parhaat biisit! Suomen suosituin ja hauskin aamushow Aamulypsy eli Jaajo LinnonmaaTuukka Ritokoski ja Janni Hussi. Iltapäivisin ilahduttavat Juuso Mäkilähde & Tinni Wikström.

Radio Suomipop

Rakennuslehti kertoo kaiken olennaisen tiedon rakennusalan ajankohtaisista trendeistä ja suhdanteista. Se tavoittaa lähes kaikki rakennusalan päätöksentekijät: korkeakoulu- ja opistoarkkitehdit, korkeakoulu- ja opistoinsinöörit, rakennusmestarit sekä muut rakennusalan päättäjät.

Rakennuslehti

Ruutu
Ruutu
Satakunnan Kansa Länsi-Suomi
Satakunnan Kansa Länsi-Suomi
Soppa 365
Soppa 365

Ruutu on Nelonen Median videopalvelu, joka tavoittaa keskimäärin miljoona eri päätelaitetta viikossa. Ruudusta voi katsoa lukuisia kotimaisia ja ulkomaisia tv-ohjelmia veloituksetta. Ruutu+-tilauksella valikoima täydentyy Ruudun alkuperäissarjoilla, kattavalla elokuvakirjastolla, lastenohjelmilla, kansainvälisillä huippusarjoilla ja laatudokumenteilla. Tilaajat nauttivat myös yksinoikeudella runsaasta kotimaisesta urheilutarjonnasta kansainvälisiä huippuotteluita unohtamatta.

Ruutu

Satakunnan Kansa Länsi-Suomi tuo koko maakunnan uutiset, kiinnostavimmat ihmiset ja ilmiöt lähelle joka päivä. Se tarjoaa lukijoille paikallisia uutisia, ilmiöitä ja puheenaiheita koko Satakunnasta. Mainostajille uusi ylivertainen uutistuote mahdollistaa kattavan tavoittavuuden koko alueella.

Satakunnan Kansa Länsi-Suomi on maanläheinen, suorapuheinen, välillä jopa sopivasti räyhäkkä, mutta samaan aikaan rakastettava kumppani, jota ilman Satakunnassa on kovin vaikea tulla toimeen. Alueen lukijoita tavoittavat myös kerran viikossa ilmestyvät kaupunkilehdet Porilaine ja Raumalainen.

Satakunnan Kansa Länsi-Suomi

Soppa 365 on digitaalinen ruokapalvelu, jonka ytimessä on sosiaalinen keittokirja.

Soppa 365

Sport
Sport
Supla
Supla
Suuri Käsityö
Suuri Käsityö

Sport on treenaamista rakastavan naisen lukupaketti, joka tukee tavoitteissa ja tarjoilee trendit. Jos olet aktiivinen ja helposti uudesta innostuva ja kiinnostunut treenaamisen lisäksi kauneudenhoidosta, muodista, matkailusta, ruuasta ja terveellisestä elämäntyylistä, Sport on juuri sinun lehtesi.

Sport

Supla on Suomen monipuolisin äänikirja-, podcast- ja radiopalvelu. Kuuntele samassa palvelussa kaikki suomalaiset äänikirjat, isoimmat podcastit ja Nelonen Median radioiden lähetyksiä sekä radio-ohjelmien parhaita paloja. Tarjolla on myös Sanoman muiden medioiden, kuten Helsingin Sanomien ja Me Naisten sisältöjä, kuin myös vain Suplaa varten tuotettuja ohjelmia, Supla-alkuperäissarjoja.

Supla

Suomen tunnetuin kädentaitolehti innostaa ja inspiroi monipuolisilla ja trendikkäillä käsityöohjeillaan. Joka numerossa on vähintään 50 ohjetta: 20 neule- ja virkkausohjetta, 10 askartelu- ja tuunausohjetta, 20 ompeluohjetta – sekä kaksi kaava-arkkia! Yli 500 ohjetta joka vuosi. Runsas ja koukuttava sisältö on ammattilaisten tekemää – ohjeillamme onnistuu kuka vain!

Suuri Käsityö

Taloussanomat
Taloussanomat
Tiede
Tiede
Tiede Luonto
Tiede Luonto

Taloussanomat.fi toimittaa taloustietoa suomalaisten iloksi ja hyödyksi. Suomen johtava digitaalinen talousmedia tarjoaa uutisten analyysejä, talouden työkaluja sekä foorumin alan keskusteluille.

Taloussanomat

Suomen johtava tiedemedia tekee elämästä mielenkiintoisempaa hoksauttamalla näkemään arkisetkin asiat uudessa valossa. Tiede sopii kaikille uteliaasti elämään suhtautuville. Lehti yllättää joka numerollaan ja kertoo senkin, mitä on vasta tulossa.

Tiede

Tiede Luonto kuvaa elämän ihmeellisyyttä ja auttaa ymmärtämään ympäristöä ja luonnonilmiöitä. Visuaalisesti näyttävä Tiede Luonto tarjoaa elämyksiä ja oivalluksia kaikille luonnosta ja ympäristöstä kiinnostuneille ja yhdistää luotettavaan tutkimukseen pohjautuvan tiedon ja viihdyttävän sisällön lukijaa puhuttelevalla tavalla. Monipuolisesti luontoon liittyviä aiheita eläinten käyttäytymisestä, ilmastonmuutokseen ja upeisiin luontokohteisiin käsittelevän lehden aiheet ovat kansainvälisiä, mutta näkökulma on jokaista suomalaista koskettava.

Tiede Luonto

Urheilulehti
Urheilulehti
Vauva.fi
Vauva.fi

Urheilulehti on Suomen suurin ja laadukkain urheilun erikoislehti. Lehti tunnetaan erityisesti laadukkaista pintaa syvemmälle menevistä reportaaseista ja henkilökuvista.

Urheilulehti

Äitien keskustelupalstana aloittanut legendaarinen Vauva.fi tarjoaa kansalle neuvoja, keskusteltavaa ja ihmeteltävää laidasta laitaan. Sivustolla käydään läpi yhtä lailla uudet lastenrattaat ja julkkisten salarakkaat. Käy kurkkaamassa ja saatat jäädä koukkuun.

Vauva.fi